Somessa pyörii video jossa esitellään naisten ja miesten aivotusten eroja. Miehen päässä ajatukset ovat visusti hyvin järjestetyissä laatikoissa. Yksi ajatus yhdessä laatikossa, selkeä homma! Naisten ajatukset ovat suurena sotkuisena, solmuisena kieppinä jossa piuhat menevät ristiin rastiin, surina ja räiske vaan kuuluu kun ajatukset sinkoilevat aiheesta toiseen!
Ajatukseni toimivat juuri vitsin tavoin, ellen sitten erikseen keskity tekemään tai ajattelemaan yhtä asiaa kerralla. Puhumisen kanssa käy helposti samoin. Asiat ja aiheet poukkoilevat sinne tänne ja joskus joogatunnillakin on vaikea pysyä aiheessa kun kaikki liittyy kaikkeen!
Viiden minuutin meditaationkin aikana ehtii joskus matkustaa lähes maailman ympäri.
Tehdessäni suunnitelmia tulevan viikonlopun tunteja ja workshoppeja varten luin rinnakkain montaa kirjaa ja lehteä, kuuuntelin podcastia, surffasin muutaman suositellun linkin perässä ja päädyin sattumalta lukemaan kuuntelevasta läsnäolosta. Tunnistin heti itseni ja piston sydämessä. Olen helposti läsnäolematon multitaskaaja, usein jopa henkinen pahoinpitelijä.
Onneksi kuitenkin suhteellisen lievästi, eikä tarkoituksenani ole loukata tahallisesti. Mutta niin kai moni varsinainenkin pahoinpitelijäkin sanoo – ei ollut tarkoitus…
Innostunut keskeyttäjä ei malta kuunnella toista loppuun saakka vaan aiheesta innostuneena puhuu toisen päälle. Keskeyttää ikään kuin kohteliaasti “sanon tän tosi nopeasti” tai “anteeksi että keskeytän mutta pakko sanoa…”. Ystävien kanssa keskustelut ovat monesti tämän suuntaisia, mutta voisihan niissäkin käyttää vähän enemmän korviaan ja odottaa. Että toinen saisi kerrottua asiansa ensin.
Uskokaan tai älkää, mutta joskus kotona viittaan mieheni kertoessa jotain. Jep todella noloa. En haluaisi keskeyttää mutta en myöskään malta odottaa puheenvuoroa joten viittaan että MINULLA on asiaa. Luulen että tämän paljastuksen jälkeen maltan odottaa ja lopetan alakoulumaisen innostuneen minä, minä, minä huitomisen.
Yksinäiset puhelijat eivät huomaa keskeyttäneensä. He puhuvat ja puhuvat huolimatta siitä kuunteleeko kukaan. Yhtälailla keskeyttävät ja puhuvat toisten päälle, koska ovat omassa puhumisen kuplassaan. Yksinäisiksi puhelijoiksi päätyvät usein he jotka eivät ole tulleet kuunnelluiksi tai ovat eläneet pitkään yksin.
Välinpitämättömiä keskeyttäjiä ei oikeastaan kiinnosta kuin omat sanomisensa. Pahimmillaan päälle puhuessaan tölväisevät että “tämä asia on tärkeämpi” ja vaihtavat aihetta itseään kiinnostavaan asiaan. He saattavat myös kaapata puheenvuoron käyttämällä ääntään niin lujaa, että muiden puhe tai keskustelu jää kirjaimellisesti kuulumattomiin ja loppujen lopuksi muut hiljenevät.
Ja sitten on espanjalaiset…mutta nyt puhutaankin suomalaisista.
Keskeyttäminen on harvoin kohteliasta, päälle puhuminen suorastaan henkistä pahoinpitelyä, toisen puheiden ylitse kävelemistä.
Olet varmasti joskus kertonut tarinaa suuremmassa seurueessa jossa joku on puhunut päällesi, joku muu tarttunut päällepuhujan juttuun ja jäit nolona istumaan hiljaa tarinasi jäädessä puolitiehen. Tunsit olosi vielä nolommaksi kun joku loi sinuun osaaottavan katseen.
Keskeyttäjän pitäisi nolostua jos jonkun!
voi toki pohtia.
Joskus on kuitenkin pakko keskeyttää, vai onko?
Entä jos joku jaarittelee loputtomiin?
Entä jos jauhaa samaa asiaa ilman että pääsee eteenpäin, käyttää niinkun että jotta koska kun täytesanoja mutta ei saa asiaansa sanottua. Entä jos päällepuhumisen sijaan sanoisitkin:
“Onko siis niin että…?” tai ” ajatteletko siis että…?”
Sen sijaan että varsinaisesti keskeyttäisit, siirtäisit puheenaiheen muualle, tai huomion itseesi, auttaisitkin toista sanomaan asiansa loppuun tai muodostamaan ajatukset lauseiksi kaiken piuhat ja ajatukset solmussa kaaossurinan keskellä. Ja joskus ne miestenkin laatikkopinot menee sekaisin!
Tiedostaminen on hyvä alku. Yritän pitää korvani paremmin läsnäolevina.
Siitäkin huolimatta että joku viisas sanoi ettei itseään tarvitse muuttaa. Käytöstavat – toisten huomioiminen ja kunnioitus ovat asia erikseen. Niihin ei kai koskaan voi kiinnittää huomiota liiaksi.
janinaslounge.com 