V*#t henkisestä kehityksestä

Istuin jokin aika sitten rakkaan serkkuni kanssa keittiön pöydän ääressä ja totesin että meidän pitäisi perustaa yhdistys: Vitut henkisestä kehityksestä. Tämä olematon epävirallinen yhdistys, johon voi liittyä vapaasti ja erota vieläkin vapaammin, onkin ajatuksen tasolla riemastuttanut jo usein.

Joskus tunnetilan helpottamiseksi, olon keventämiseksi riittää kun voi uhota ja nauraa – itselleen.

Olemme molemmat käyttäneet pitkälti viime vuodet oman henkisen kasvun ja joogaopettajana kehittymisen edistämiseen.
Serkkuni on viettänyt aikaa Äiti Amman ashramissa, minä sen sijaan olen yrittänyt pysyä hengessäni Marbellan humussa. Onneksi luonto ja rauha on lähellä ja henkisesti asunkin jo maalla, vaikkei sopivaa taloa ole vielä löytynytkään. Eilen ilmoitin aamukahvilla miehelleni että olen henkisesti kanalassa. Ymmärtäväinen kun on, istui hänkin hiljaa ja antoi minun olla rauhassa ruokkimassa toistaiseksi vain mielikuvitusasteella olevia kanojamme.

Joskus kaikessa kasvussaan ja positiivisuudessaankin tulee mitta täyteen ja tekee mieli kääntää kompassi kohti välinpitämättömyyttä ja pahuutta. Todeta että selkäkipu ei kerro sen syvempiä tarinoita käsittelemättömistä tunnetiloista tai että päänsärky johtuu vain ja ainoastaan nesteen puutteesta. Aina ei jaksa (eikä tarvitse) analysoida jokaista tunnetilaa tai pohtia syvempiä merkityksiä.
Joskus tekee mieli näyttää keskisormea liikenteessä törttöilevälle, kommentoida kaupan kassan töykeyttä, tönäistä takaisin jonossa tuupannutta, kiroilla koiransa jätökset keräämättä jättäneelle.
Ajatus ei tarkoita tekoa. Itsekseen uhoaminen riittää.

Henkisyys ei tarkoita etteikö ajatuksissaan voisi olla törppö, vihainen tai ilkeä. Ajatukset ja tunteet eivät ole minä, eivät tosin sinäkään. Henkisyydelle ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa mallia tai oppikirjaa mitä seurata.

Henkisestä kasvusta kiinnostuneen ei tarvitse kääntää toista poskea.
Positiivisuuden elämäntavakseen valinneen ei tarvitse teeskennellä jos elämä murjoo.
Henkinen kehitys ei tarkoita välinpitämättömyyttä omista rajoista tai sitä että muut laitetaan oman hyvinvoinnin edelle.
On täysin ok vittuuntua joskus. Voi ja saa ärsyttää, kiukuttaa, raivostuttaa. Se on jopa suotavaa!

Tuntemukset voi uhota VHK-yhdistyksessä, heti helpottaa! Kokeile kirkua autossa työkaverille kiukustumisen sijaan?
Leiki karatekaa ja taistele ärtymys ilmapotkuilla? Hikoile viha pois ja kiroile itseksesi lumitöitä tehden? Itke. Säälipiehtaroi. Niistä rulla talouspaperia ja syö suklaata.

Viisas Maaret Kallio kirjoitti että päätös pysyä positiivisena voi olla virhe.
Tunteiden patoaminen räjäyttää padon ja itseensä kerätyt ahdistukset pursuavat lopulta tavalla tai toisella ulos. Viisaampaa on siis tehdä hallittu räjäytys ja varoittaa tarvittaessa kanssamatkustajia ajoissa. Kun ystävät tai puoliso tietävät mistä suunnasta räiskyy ja mieluiten vielä miksi – on helpompi saa tukea ja ymmärrystä. Ja sitähän me kaikki lopulta haluamme.
Rakkautta muodossa jos toisessa.

Uhotaan siis ärtymykset itseksemme tai omassa VHK yhdistyksessä ja palataan todellisuudessa rakkauteen.
Törttöilevä kuski saakoon lentopusun, tyly kassa kaupassa entistäkin suuremman hymyn, tönäisijä jääköön tuomitsematta ja koiran taluttajalle tarjottakoon kakkapussi.

Henkinen kasvu ja kehitys olkoon meille jokaiselle omanlaisemme, jossa kunnioitamme niin omia kuin muidenkin mielipiteitä, rajoja ja rakastamme – niin hyvässä kuin pahassa.

2 thoughts on “V*#t henkisestä kehityksestä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s