Buddhan opetukset, hiljaisuuden viisaus, yhteys luontoon ja kokemuksellisuus ovat korostuneet elämässäni viimeisen vuoden aikana suuresti. Vaikka ymmärrän että henkistä päämäärää kohti kulkeva polku on oikeastaan loputon, ja välillä kuuluukin kaatua ja palata pari askelmaa taaksepäin – mieleni silti kaipaa hyvinkin kiihkeästi perille pääsyä.
Olen kaiketi ymmärtänyt että asioiden lisääminen ei edistä tavoitetta tai perille pääsyä.
Bucket listani* on lyhyt ja ytimekäs. Siinä ei lue mitään.
Toivon että saan elää pitkään ja terveenä, mutta en koe että minun pitäisi päästä käymään erityisesti jossain tai tehdä jotain. Listan olemattomuus ei tarkoita sitä ettenkö mielläni matkustelisi tai kokisi uusia asioita. Mieluiten kai löytäisin elämälleni tarkoituksen – mutta se tuskin löytyy listoja kirjoittamalla, tarot-kortteja selaamalla tai Facebookin “mikä olet ollut entisessä elämässäsi” testejä tekemällä. Harva muuten osaa vastata kysymykseen mikä on elämän tarkoitus…
(* Lista asioista jotka haluaisit tehdä ennen kuolemaasi.)
En ole luonut itselleni konkreettisesti mitattavaa tavoitetta valaistumisesta, vaan yritän polskia kohti epämääräistä haavekuvaa aina ja kaikkialla seesteisenä ja täydellisen tyytyväisenä hymyilevästä… Mistä – ihmeihmisestä?
Varsinaisen valaistumisen kokevat varmasti hyvin harvat ja valitut, joten luulen että saan jatkossakin käyttää seinissä olevia valokatkaisijoita. Koska konkreettisesti elän valosta, on minussa kaiketi todella synkkäkin puoli – niin paljon valoa tarvitsen.
Asioiden hyväksyminen, positiivisuuden kautta eläminen ja ilon salliminen – tietynlainen seesteisyys ja tyytyväisyys tähän hetkeen (joka Siskonpeti sketsinkin mukaan itseasiassa meni jo) on todella vaikeaa!
Mieli löytää helposti asioista negatiiviset puolet, suorittaja jaksaa ruoskia, riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunteet vierailevat lähes päivittäin.
Mitä enemmän itseään ja kokemuksiaan tarkkailee, sitä enemmän toki niille myös avautuu ja havainnoiminen helpottuu.
Aito itse, ydin minä, kertoo että jatka vaan samaan malliin, etenemistä tapahtuu kyllä pikkuhiljaa. Meditoi enemmän, someta vähemmän – koska kärsivällisyys ja keskittyminen loppujen lopuksi ratkaisevat. Mitä konkreettisemmin pysyt tässä ja nyt – sen parempi. Somessa tai itsellemme vieraassa laumassa egomme eksyy helposti väärille urille ja takaisin tullessaan tuo vain turhautumista, kärsimättömyttä ja epämääräistä mielipahaa ja levottomuutta.
Mitä enemmän elämääni tyhjennän asioille joilla on oikeasti minulle merkitystä, sitä enemmän sieltä löytyy tilaa asioille jotka vievät minua päämäärääni kohti.
Sisäinen siivouspäivä tulisi olla lakisääteinen pyhä kerran kuukaudessa. Päivän miniretriitti itsensä kanssa. Kaikkien meidän olisi hyvä välillä pysähtyä miettimään kenen elämää elämme, kenen haaveita kannamme? Miten elämämme muuttuisi jos hyväksyisimme itsemme ja kaiken – juuri sellaisina kuin ne ovat nyt?
En halua olla ihmeihminen. Ihminen riittää. Siinäkin on ihan riittävästi tavoitetta koko elämäksi.
PS. Syön karkkia, juon viiniä ja möläyttelen tyhmiä. Hermostun, riitelen, kiukuttelen. Yritän kuitenkin muistaa joka päivä olla kiitollinen siitä mitä on, en valittaa sitä mitä ei ole. Teen to do -listoja joita en noudata ja laittaessani nettijoogan päälle teen ihan muita asanoita kun ohjaaja sanoo. Kuuntelen Buddhan opetuksia iltaisin ja kiroilen aamuisin jos kahvi on loppu. Pyydän kaikilta ystäviltäni jälleen kerran anteeksi huonoa yhteydenpitoani.
Keskellä ei mitään on kaikki.
janinaslounge.com 