Taas SE tulee!
Kevät tuo mukanaan aina suorastaan maanisen innostumisen kaikkeen ja kaikesta. Energia pursuu yli äyräiden, ilo kuplii vaahdoten kun liiallisista rusinoista käynyt vappusima ja keho käy kierroksilla, suorastaa hyrisee. Muut eivät pysy tahdissa. Eivät tekemisen, saati sitten puhumisen. Teen seitsemäätoista asiaa samaan aikaan normaalin seitsemän sijaan. Ja rehellisesti sanottuna yritän vähän himmailla etten vaikuttaisi ihan hullulta. Pitäisikö huolestua?
Olen helposti innostuva intoutuja, jonka kärsivällisyys tosin ei aina riitä innostumisen loppuun saakka. Espanjassa on jo täysi kevät ja kehoni & mieleni reagoi vuodenaikaan hyvin vahvasti. Ne muistavat 41 Suomessa vietettyä pimeää talvea jolloin kirjaimellisesti usein halusin hautua sohvalle vilttien alle koko talveksi. Ne tunnistavat kevään ennen kuin tietoinen minä sitä tekee.
Normaalistikin ajatukseni laukkaavat melko villisti, menevät nopeammin kuin ehdin puhua ja puolustelenkin sillä usein aiheesta toiseen pomppivaa puhettani. Saati sitten kun alitajunta haistaa kevään – sitten mennään ja yritetään pysyä kyydissä…Tekee mieli juosta, pomppia, laulaa ja nauraa! Huutaa – I H A N A A, ihanaa, ihanaa!
Upottaa paljaat jalat rantahiekkaan, leikkiä vielä viileässä vedessä simpukanmetsästystä varpailla, juoda kuplivaa kylmää kuohuviiniä rantabaarissa auringon jo polttaessa kasvoja, tehdä vihreitä enkeleitä nurmikolla. Mikä onnen tunne kun vastaantulijat tuoksuvat aurinkorasvalle helmikuussa!
Voin hyvin kuvitella miltä lehmistä ja hevosista tuntuu kun ne pääsevät Suomessa pitkän talven jälkeen kesälaitumelle!
Kaikesta pursuavasta ilosta huolimatta käyttäydyn suhteellisen hillitysti. (Korkeintaan teen muutaman yllätyssoturin kaupassa tai leikin agenttia hetken hiipimällä seinän vierustaa.)
Koska niinhän meidät on kasvatettu. Olemaan näkymättä ja kuulumatta. Boooooring!
Jo pienten lasten pitää kävellä rauhallisesti “älä pompi”, “älä loiki”, “yritäppä nyt rauhoittua”. Booooooring!
Meinaan tikahtua, sydän pakahtua, keho tulvia yli ihosta.
Sen sijaan että huutaisin hurmiotani kylähullun leima otsasssa, kirjoitan. Blogitekstejä syntyy yhtä nopeasti kun leskenlehtiä tien pientareelle, tosin suurin osa päätyy omaan koskaan julkaisemattomaan, niin kutsuttuun terapia-arkistoon. Työnalla olevat tekstit jotka ehkä joskus päätyvät julkaisuun saakka, saavat myös vauhdilla lisää sivuja. Maalaan mitään esittämättömiä tauluja pääosin vihreällä värillä ja joogani muistuttaa enemmän vapaata liikettä kuin opeteltuja asanoita. Kevät.
Tämän positiivisen epätasapainotilan kohdalla ei ole järkevää liiaksi heittäytyä henkisten harjoitusten pariin, vaan enemmänkin yrittää maadoittaa itseään arkisiin puuhiin (kuten kirjoittamiseen) jotka pitävät jalat maassa vaikka henki leijuukin pilvissä. Herkkänä ja helposti addiktoituvana (myös tunnetiloihin voi muodostua riippuvuus) on syytä yrittää pitää itsensä mahdollisimman hyvin tasapainossa, vaikka se sitten tarkoittaisikin niiden suurimpien autuus-kokemusten vähenemistä. Niistä kun useimmiten tulee myös rytinällä alas. Jos pystyy kokemaan jotain suuren suurta ja kaunista, pystyy kokemaan myös sen toisen ääripään jossa kaikki on mustaakin mustempaa ja helvetilliset lieskat meinaavat kärventää minuuden pieniksi poroiksi. Sen sijaan että hajottaisi ja liimaisi itseään vuoron perään, on viisaampaa yrittää pysytellä kasassa.
Tasapainossa voi sitten vähän huojua suuntaan jos toiseen ja ne henkiset harjoituksetkin tukevat balanssissa pysymistä, eivät päinvastoin.
Harjoitusten kuten joogan, ei ole tarkoitus aiheuttaa suuria tunteita tai elämän mullistuksia. Niiden on tarkoitus auttaa ylläpitämään vakautta ja tasapainoa. Moni sanookin että epätasapainossa olevan ihmisen tulisi ensisijaisesti etsiä apua ensin jostain muualta kuin henkisyydestä.
PS. Olen melkolailla sinut oman tunnevuoristoratani kanssa. Tunnetilat tulevat ja menevät, toiset kestävät pidempään, toiset käyvät vain pikavisiitillä. Keväthuuma on miellyttävä tunne, joten myönnän että mielelläni pidän sen hieman pidempään. Tunne kevenee itsekseen kun en erikseen sitä yllytä ja pidän huolen perusasioista.
En koe olevani itselleni tai ympäristölle vaarallinen jos vähän tulvin ylitse – iloisuuden puolelle.
Tasapainoa kohti siis jokainen tavallaan!
Maanisuus ei kuitenkaan ole leikin asia ja maniassa psykiatrinen sairaanhoito on välttämätöntä.
janinaslounge.com 