Päättämisen sietämätön vaikeus

Kävin muutama päivä sitten mielenkiintoisia keskusteluja päätöksiin liittyen.
Eräs keskustelukumppani oli vahvasti sitä mieltä että sana päätös tarkoittaa jonkin asian päättymistä, kun minä taas näin enemmänkin jonkin uuden alun tai mahdollisuuden, päättymisen eli päätöksen jälkeen. Molemmat tosin koimme itse päätöksen tekemisen helpottavana asiana.
Toinen keskustelukumppani tuskaili päätösten tekemisen vaikeutta, koska koki että kyse oli lähes loppuelämän valinnasta. Minä näin jälleen toisin. Mielestäni päätöksen tekeminen olisi ollut helpottavaa, koska voisihan sitä tarvittaessa päättää (tehdä jotain muuta, valita toisin) myöhemmin uudelleen. Olenkin tosin aina ollut hyvä aloittamaan asioita, mutta asioiden loppuun vieminen, päätökseen saattaminen ei sitten aina olekaan onnistunut.

Joskus päivän hankalin päätös on päättää mitä tänään syötäisiin ja siinä kohden totean aina että asiat ovat liian hyvin jos ei voi moista päätöstä tehdä. Toisaalta tämä käytännönläheinen esimerkki kuvastaa hyvin sitä kuinka vaikeaa joskus on tehdä pieniäkin päätöksiä. Vielä vaikeampaa on joskus tehdä itselleen hyviä päätöksiä! Monelle on helpompaa valita roskaruokaa kun terveyttä edistävää, helpompi lysähtää sohvalle kun lähteä kävelylle, helpompi avata karkkipussi kun pohtia mikä sitä mieltä nyt oikeastaan kaivertaakaan.
Itselleen hyvää kaikin tavoin tekevän elämän eläminen ei välttämättä olekaan helppoa ja vaatii lukuisia päätöksiä päivästä toiseen.

Mikä on sopivasti työtä, huvia, herkkuja, liikuntaa, lepoa? Sopivassa suhteessa harrastuksia, itsensä kehittämistä, uuden oppimista, omaa aikaa, perheestä puhumattakaan?
Milloin suorittaminen menee liiallisuuksiin?
Milloin työ muuttuu kuormittavaksi tai parisuhde ahdistavaksi? Sukulaisuussuhde teennäiseksi pakkopullaksi?
Milloin lepo muuttuu laiskuudeksi ja milloin laiskuus omalle keholle haitalliseksi?
En puhu kiloista missään muodossa, lähestyn kehon ja mielen näkökulmaa täysin terveydelliseltä pohjalta.
Milloin hyvän elämän eläminen itsessään muuttuu elämän suorittamiseksi josta katoaa läsnäolo ja aito ilo?

Hektinen elämä ei välttämättä auta päätösten teossa. Jos pienikin tyhjä hetki pitää täyttää puhelinta selaamalla tai tv-kanavia vaihtelemalla, voi olla vaikeaa löytää itsestään riittävää keskittymistä asioiden syvällisempään pohtimiseen ja päätösten tekemiseen. Onko siis sittenkin niin että keskittyminen on vaikeaa, päättäminen ei? Olemmeko ulkoistaneet osan päätöksistä jo joillekin muille ilman että edes huomaamme? Onko helpompaa luovuttaa vastuu jollekin epämääräiselle, itsensä ulkopuolelta (mukamas) tulevalle halulle kun ottaa vastuu ja kohdata sen mahdollisesti mukanaan tuoma vaikeus.
On.

Siksi liputan pienten päätösen puolesta. Asia ja askel kerrallaan. Ja ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni todella tietoisesti olen päättänyt saattaa erään asian loppuun ennen kun aloitan seuraavaa suurempaa projektia.

Mitä voisit päättää tänään? Millaisen päätöksen voisit tänään tehdä – joka tekisi elämästäsi vaikka vain aavistuksen miellyttävämpää?
Rennompaa, kevyempää? Mikä päätös tekisi ehkä elämästäsi hetkellisesti haastavampaa, mutta pidemmällä tähtäimellä kaikin tavoin onnellisempaa?