Vuosi koronalingossa jättää jälkensä

Vuosi henkisessä koronalingossa pyörimistä on varmasti jättänyt jälkensä meihin kaikkiin tavalla tai toisella. Muistan elävästi sen tyrmistyksen kun Espanjassa laitettiin ovet säppiin parin päivän varoitusajalla – täysi lockdown tuli monille ihan puskista!
Uutisissa oli mielestäni vasta alettua puhua koko koronaviruksesta, tuntui epätodelliselta käskyn käydessä pysyä kotona pakollisia ruokakauppamatkoja tai vastaavia lukuunottamatta.
Työnsä vuoksi Italiaan lähes viikottain matkustava mieheni oli kyllä jo varoitellut aiheesta. Erityisesti siitä että media ei pysynyt Italian tilanteesta kärryillä. Virus levisi luultua huomattavasti nopeammin ja viruksen aiheuttamaan tautiin kuolleiden määrä kasvoi hurjaa vauhtia. Tilanne Italiassa alkoi olla katastrofaalinen, mutta lennot Rooman ja New Yorkin välillä jatkuivat yhtä täysinä kuin ennenkin, kunnes…

Muistan hyvin miltä tuntui käydä ruokakaupassa remonttitarvikkeiden seasta löydetyssä maskissa ja keltaisissa kumihanskoissa. Paniikkikohtaus ei ollut kaukana kun tottumattomana hikoilin varusteissani ja pyörin ympäri tuttua kauppaa ihmetellen tyhjiä hyllyjä. Tuoreita vihanneksia ja hedelmiä oli, mutta käytännössä kaikki muu oli loppu. Kauppareissut kaikkinensa olivat varsin kauhuelokuvamaisia koska Marbellan äänimaailmaan ei kuulu hiljaisuus, eikä kuvaan typötyhjät kadut tai suljetut ravintolat!
Ihmiset eivät katsoneet toisiinsa, kaikki yrittivät suorittaa ostoksensa mahdollisimman ripeästi. Kaupan kaiuttimista kuului nauhoite: “Tilanne on hallinnassa. Ei ole syytä hamstrata. Pidä huolta turvaväleistä…”
Espanjassa maskipakko tuli samantien ja poliisit valvoivat ahkerasti ettei kaduilla kukaan notkunut huvikseen. Ruokakauppoihin ilmestyi käsidesipisteet ja kertakäyttökäsineet. Ostokärryt pyyhittiin desinfiointiaineella, vartijat valvoivat oven suussa käsidesin käyttöä, kulkusuuntia ja turvavälejä. Aamuyöstä katuja suihkuttavien säilöautojen ääni aiheutti epämääräisen tunteen vatsanpohjaan.
Tartunta- ja kuolleisuuslukuja seuratessa ei tullut mieleenkään että alkaisin kiukutella vapauteni rajoittamisesta vaikka vapaus on arvoistani kaikkein tärkein.

Mitä on muuttunut vuodessa ? Mitä olen oppinut?
Uskoni ja luottamukseni siihen ettei onni ole kiinni ulkoisista asioista on vahvistunut entisestään. Kun on katto pään päällä ja ruokaa kaapissa, loput on pitkälti kiinni omasta päästä ja omista valinnoistaan. On selvää että jos on pakko kamppailla päivästä toiseen saadakseen lapsille ruokaa pöytään, ei “onni on asenne” tai “jokainen on oman onnensa seppä” jutut paljon naurata. Viime vuoden töiden peruuntumisen vuoksi tingin monestakin asiasta, mutta omat menetykseni ovat mitättömiä moneen muuhun verrattuna. Olen opiskelija-aikoina elänyt tiiviisti makaroonilla ja ketsupilla ja sinne saakka ei sentään ole tarvinnut mennä vaikka monesta menosta onkin tingitty.

Sosiaalisen median aarrearkun avaan nykyisin vasta aamukahvin jälkeen ja suljen hyvissä ajoin illalla. Kirjan sivujen kääntely takaa huomattavasti rauhallisemmat yöunet kun epämääräisesti vilkkuva ärsyketulva. Olen harrastanut myös totaalista somepaastoa muutaman kerran, varsinkin lockdownin aikana kun ei todellakaan ollut tarvetta olla tavoitettavissa, enkä kokenut jääneeni mistään paitsi, päinvastoin. Rohkenen väittää että monelle meistä olisi viisaampaa meditoida tai tehdä mielikuvaharjoituksia ruudun tuijottamisen sijaan. Moni onkin kokenut jonkun sortin heräämisen katsottuaan Netflixin Valvontakapitalismin vaarat dokumentin. Olisi mielenkiintoista kuulla mitä mieltä sinä olit dokumentista. Itketti, nauratti, oksetti?

Olen sisäistänyt jälleen astetta paremmin mitkä asiat saavat minut stressaantumaan (kiire = huonosti suunnittellut aikataulut liittyvät ne sitten mihin tahansa!) ja mitkä palauttavat parhaiten. Olen tehnyt mielenkiintoista tutkielmaa motivaatiosta, joka auttaa varmasti tulevaisuudessa myös asiakkaitani. Olen työstänyt, vielä kesken olevaa opasta tuleville joogaopettajille, rakkaudesta joogaan ja ajatukseen hyvän jakamisesta.

Olen käyttänyt paljon aikaa ihmisyyden pohdiskeluun ja ymmärtänyt että suuri osa meistä kuvittelee ikäänkuin jossain olisi luvattu että elämä on helppoa ja sujuu itse suunnitellun käsikirjoituksen mukaan.
Miksi muutoin niin moni kiukuttelee, kapinoi ja kipuilee – milloin mitäkin vastaan? Mutta kuka sen lupauksen on tehnyt? Missä niin on sanottu?
Kuka on luvannut ettei tsunameja tapahdu, tuhkapilvet estä lentämistä, tai pandemia laita koko maailmaa polvilleen? Entä jos viisainta olisikin antautua kokemukselle? Entä jos se olisikin se kaikkien kaipaama oikotie onneen? Viisautta on monenlaista, kuten tässä blogissa siitä mainiosti kerrotaan.

PS. Tämä kirjoitus on omistettu rakkaudella kaikille vanhemmille, sukulaisille, kavereille, ystäville, tuttaville jotka jaksavat soittaa ja kysyä että miten te siellä pärjäätte. Kiitos isä.




Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s