Nainen sulkee läppärin kannen huonoa omaatuntoa potien. Työpäivän pituinen rupeama on katkaistava koska on pakko käydä vessassa. Oikeastaan pitäisi lähteä jo kotiin.
Tekonahkaisesta tuolista noustessa housujen takamus tuntuu nihkeältä, kainaloista tuoksahtaa tiiviin keskittymisen hiki ja liian monta kahvikupillista. Huono omatunto kolkuttaa koska lounas jäi väliin, äidin syntymäpäiväpuhelu on soittamatta ja lasten haku tarhasta päättyy taas anteeksipyytelyyn, aina on myöhässä.
Läppärin sulkeminen antaa energiabuustin sisäiselle ripitykselle, ikään kuin huono omatunto olisi odottanut kiltisi vuoroaan, satunnaisesti vain kolkutellut kesken päivää – siten miten se nyt ikinä onkaan hiljaa.
” Mitähän sitä ruoaksi tänään, auton katsastus on myöhässä toivottavasti poliisit eivät pysäytä, taloyhtiön talkoisiin pitäisi leipoa – eihän sitä kaupan tarjottavia voi – nuorimman rokotusaika täytyy muistaa miten sinnekään ehtisi, oma hammaslääkäri siirtää, onkohan mies muistanut maksaa sähkölaskun, äidin lisäksi on muistettava soitettaa siskolle, tarkistaa että mummi on saanut uudet lääkkeensä, joogatunnille on ihan pakko ehtiä, toivottavasti aloittavat vähän myöhässä tänään. Tai toivottavasti ei ainakaan ole uusia asanoita kun ei entisiinkään taivu. Autossa ehtisi vielä kirjoittaa pari tekstiviestiä.”
Vessanpöntöllä istuessa ehtii tuskailla selluliittiset reidet, potea huonoa omaatuntoa jumppaamattomuudesta ja riittämättömästä veden juonnista. Pissa tuoksahtaa pistävälle.
Onneksi vessa-ajankin voi käyttää hyödyksi twiittaamalla päivän polttavasta aiheesta. Ystävien kanssa keskustelut ovat jääneet ruuhkavuosien hampaisiin, onneksi on some. Samalla voikin muistuttaa Facebookissa Pelastetaan Itämeri -kampanjasta. Instaakin pitäisi päivittää ja Linkedin profiili on ollut ihan heitteillä jo pitkään. Huono omatunto yhdessä riittämättömyyden ivaavan äänen kanssa nakertavat tietä päänsärylle.
Kaupassa olisi käytävä – huono omatunto tyhjästä jääkaapista, koirat lenkitettävä, perhe ruokittava – etukäteen huono omatunto einesten syöttämisestä ja joogaan on ihan pakko ehtiä – huono omatunto jo ennen toimiston oven sulkemista kun tietää ettei ehdi kuitenkaan. Ei voi jättää lapsia, miestä, koiria, kotihommia kun juuri vasta ehti kotiin. Lakanatkin pitäisi silittää. Mieluummin huono omatunto yhdestä joogatunnista kuin monesta muusta – vaikka ne kaikki muutkin loppujen lopuksi kasautuvat samaan yhä synkkenevään suohon.
Kotimatkalla huono omatunto kiristää otettaan kun ei ole saanut päivän aikana riittävästi aikaiseksi. Siitä huolimatta että oma työ etenee aikataulussa, alipalkattuna , ehkä -arvostettunakin. Päiväkodin lähestyessä huono omatunto kolkuttaa entistä kovemmin, peittää alleen jo moottorista kuuluvan epämääräisen nakutuksen. Kolkutus muuttuu jyskyttäväksi päänsäryksi vaikka tuli autettua kollegoita oman työn ohella, osittain tuurattua Koronaan sairastunutta sihteeriäkin ja toimittua oppaana työelämään tutustujalle. Pomolle tuli luvattua huolehtia seuraavasta Tyky-päivästä.
Huono omatunto tuntuu painona luomissa, kiristyksenä suupieliessä, hampaat puristuvat yhteen, hengitystiheys nousee. Rintaa puristaa.
Huimaa. Nainen puristaa rattia ja potee huono omaatuntoa viimeisestä kahvikupillisesta, liikaa kofeiinia varmaan. Oma syy. Huono omatunto on muuttunut tärykalvoja pärisyttäviksi rummuiksi.
Sydän hakkaa, kämmenistä puskee hiki, selkä on jo kastunut läpimäräksi. Näkö muuttuu sumeaksi, vaikea hengittää.
Ehtisikö pysäyttää?
janinaslounge.com 