Jokaisella meistä on omat tapansa vastaanottaa eteen tulevat haasteet. Pessimisti maalaa maiseman mustaksi varmuuden vuoksi, pelon kautta elävä panikoi ja yltiöpositiivinen suututtaa helposti muut kertomalla mitä hyvää tästä kaikesta seuraa. Vähättelijä pitää itsensä pinnalla sulkemalla silmät todellisuudelta.
Läheisen menettämisen suru noudattelee usein tietynlaista kaavaa, vaikkeivät kaikki tietenkään sure samalla tavalla. Ensin tulee shokkivaihe ja tapahtuman kieltäminen, sitten todellisuuden hyväksyminen ja sen käsittely kunnes toipuminen voi alkaa. Surua voi tuntea toki monestakin syystä. Useimmilla meistä tunne vetää mielen varsin apeaksi ja joskus alakulo saattaa jäädä vieraaksi pidemmäksikin aikaa. Keho saattaa tuntua erityisen raskaalta, mieli tahmealta, hengitys tarttuu kurkkun ja rintakehää puristaa. Vatsan kohdalla tuntuu olevan painava möykky.
Vallitsevan pandemian kohdalla olen seikkaillut tiiviisti pelon ja surun maisemissa ja purkanut niitä ahkeraan opiskeluun jotten joutuisi niiden kanssa liian lähekkäin. Olen nuoruudessani oppinut tietyn käytösmallin ja vasta aikuisena oppinut käsittelemään tunteita ylipäätään, niin hyvässä kuin pahassa. Siksipä kehoni toimiikin tietyllä tavalla automaattisesti, siten miten se on joskus oppinut suojelemaan tietoista mieltäni ja erityisesti sydäntäni. Pelon kohdalla ensin lamaannun, aivot asettuvat suojausasetukselle. Ajattelu toimii hieman hitaalla, tämä ei ole totta – käy mielessä usein. Suoridun tarvittaessa kyllä kaikesta mistä pitääkin, kehoni toimii lähes robottimaisesti ja välillä näen itseni kuin katselisin kaksoisolentoni toimia keskellä huonosti kirjoitettua elokuvaa.
Olen ollut suunnattoman surullinen kaikkien puolesta, kokenut yleismaallista tuskaa koko maailman tilasta. Surullinen kaikkien puolesta jotka ovat sairastuneet ja erityisesti niiden jotka ovat joutuneet kohtaamaan kuoleman yksin. Surullinen kuolleiden läheisten puolesta jotka ovat joutuneet istumaan kotona voimatta hyvästellä millään tavoin. Ja samalla, ainakin alitajuisesti, pelännyt että entä jos sama osuisi omalle kohdalle. Kahden viikon jälkeen eristyksissä olon jälkeen purskahdin itkuun kesken lounaan kun huoli omasta taloudellisesta tilanteesta tulvi yllättäen yli äyräiden.
Katto pään päällä ja ruokaa kaapissa joten ei ole syytä valittaa. Mutta en myöskään aio kietoa itseäni teennäiseen “vaikeuksien kautta voittoon” kaapuun jos ei siltä tunnu. Tosin nyt kolmen viikon kotona olon kohdalla elämä eristyksissä alkaa tuntua jo suhteellisen normaalilta, ihminen kun sopeutuu yllättävän nopeasti. Suurin suru alkaa turtua ja pelko rauhoittua. Toisaalta koen että vaara vaanii vielä kulman takana, kukaanhan meistä ei voi tietää mitä käänteitä tässä näytelmässä on vielä odotettavissa. Yritän antaa itselleni luvan olla mitä ikinä, koska itsensä kieltäminen ei ole koskaan hyväksi.
Mielen tunnetiloilla ja kehon fyysisillä tuntemuksilla on aina tärkeitä viestejä. Joskus ne voivat tuntua myös olevansa ristiriidassa keskenään. Toivon että sinulla on läheisiä joiden kanssa voit avoimesti keskustella miltä sinusta tuntuu. Saa sanoa että pelottaa, huolestuttaa. Kulisseja ei tarvitse ylläpitää väkisin.
Omien tunteiden ja käyttäytymisen ymmärtäminen auttaa myös muita. Kun näkee pelon hyökkäyksen alta, ymmärtää rajoitusten aiheuttaman turhautuneisuuden, epätoivon eristäytymisen takaa ja nauruun piilotetun väsymyksen – voi olla avuksi. Moni on huono pyytämään tai vastaanottamaan apua. Nyt on loistava hetki harjoitella, ihan kumpaa tahansa. Myös empatialle riittää aina kysyntää.
Osallistun 13.-20.4.2020 online-retriitille ja hiljennän myös sosiaalisen median ajastettuja päivityksiä lukuunottamatta siksi aikaa. Tämä retriitti tuo varmasti kauttani jotain uutta myös sinulle. Mitä paremmin tunnen itseni, sitä paremmin osaan olla avuksi myös sinulle.
Onneksi olin viime Suomen reissulla ostanut siemeniä, nyt mullasta pilkistävät vihreät tuovat enemmän iloa kuin koskaan! Kasvun seuraaminen on aina ihanaa ja eniten odotan tuoksuherneiden tuomaa iloa pörriäisille joille yritämme rakentaa oma puutarhan hieman “ylemmäs”, jotta koiramme antaisivat kaikkien siivekkäiden lennellä rauhassa…
Espanja julisti State of Alarm tilan, eli ulkonaliikkumiskiellon lauantaina 14.3.2020. Sen jälkeen patikoinnista vuorilla tai joogatuntien pitämisestä rannalla on voinut vain haaveilla. Tämän hetkisen tiedon mukaan lockdown kestää 26.4. saakka, mutta on myös mahdollista että sitä jatketaan vielä pidemmälle. Kaupassa, pankissa tai apteekissa voi käydä, ei muualla. Edes oman taloyhtiön pihalla ei saa ulkoilla. Koirat saa viedä ulos tarpeilleen, ei lenkille.
Espanjassa on todettuja tartuntoja nyt 157 000 ja kuolleita 15 970. Kuolleita koko maailmassa yli 100 000 (lähde worldometers.info)
janinaslounge.com 