Tunteiden vuoristorata – oletko kirkuva matkustaja, hiljainen penkistäpuristaja vai jarrumies?

Tunteilla on elämässämme tärkeä rooli.

Jos olet koskaan ollut Linnanmäellä vuoristoradassa, tiedät että meitä on moneen vaunuun. Toiset kirkuu ilosta, toiset karjuu kauhusta ja jotkut istuvat hiljaa suu supussa penkkiä puristaen. Toki kyytiin mahtuu monen muunkin sorttista matkustajaa. Ja niitäkin jotka eivät itse tule kyytiin, mutta mieluusti huutelevat muille maasta käsin.

Joskus toivoisin olevani koira. Silloin voisin karkottaa epämiellyttävät kokemukset tai säikähdykset turkkia ravistamalla. Toki koiratkin voivat traumatisoitua niin etteivät normaalit ravistelut enää riitä, mutta perusarjessa niiden tunne-elämä on joka tapauksessa yksinkertaisempaa kuin meidän ihmisten.

Mekin voimme harjoitella ravistamaan tuntemuksia kehostamme, mutta mielen tasolla ne pitää joka tapauksessa käsitellä. Muuten alkaa olla kummallista kutinaa, epämääräistä olotilaa ja pahimmillaan asioiden pitkittyessä tuntuu kuin vuosia sitten tarhaan hylätystä koirasta. Synkältä ja toivottomalta.

Tunteet muun muassa varoittavat vaarasta, kuten etova tunne vatsassa ja kurkussa pilaantunutta lihaa haistaessa.
Pelko voi laittaa jalat juoksemaan rivakammin kuin koskaan ja suru voi lamaannuttaa niin totaalisesti että ihminen fyysisesti lysähtää kasaan.
Yhteistä kaikille tunteille on kuitenkin muutama asia. Ne ovat aina kokijalleen totisinta totta ja ne ilmenevät niin kehossa kuin mielessä.
Se, kuinka voimakkaina tunnemme tunteet, miten osaamme niitä nimetä ja säädellä, on yksilöllistä.
Toisten tunteita ei siis koskaan kannata vähätellä!

Emme voi vaikuttaa siihen miten hädän keskellä reagoimme, mutta päivittäisten tunteidemme kanssa voimme työskennellä.

Tunteiden tunnistamista, nimeämistä ja säätelyä voi harjoitella läpi elämän

Muistat varmasti ensimmäisen ihastumisesi. Se jos mikä tuntui varmasti voimakkaasti koko kehossa, ainakin jos osui yhteen murrosiän kanssa!
Voimakkaista tunnekokemuksista jää voimakkaat muistijäljet. Ei siis ole ihme jos koulukiusattu kantaa taakkaa mukanaan koko elämänsä tai vanhempien erosta kärsinyt ei uskalla sitoutua.

Näin viidenkympin lähestyessä olen edelleen välillä hämmästynyt omista tunteistani ja niiden vuoristoradasta. Mutta hämmästystä suurempana on silti kiitollisuus siitä että olen käyttänyt aikaa ja vaivaa – opetellut tunnistamaan tunteita ja olemaan myös sinut niiden kanssa joita en aina välittäisi kohdata. Kuten kiukkua, ärtymystä, väsymystä, vihaa, pelkoa.
Mutta kuten mihin tahansa perheeseen, tunneperheeseenkin mahtuu koko elämän kirjo ja niin pitääkin. Kurjien asioiden kanssa voi aina muistuttaa itseään siitä ettei mikään kestä ikuisesti ja kuten Muumipappa sanoo, “luultavasti myrskyjä onkin vain siksi että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu”.

Jos syytä tunteelle ei löydy, voi esittää itselleen kysymyksiä

• Olenko väsynyt? Miten olen nukkunut viime yönä, entä edellisenä?
• Millainen on energiatasoni? Miten olen syönyt viime aikoina, milloin ja mitä?
• Olenko juonut riittävästi vettä? Moni juo liian vähän ja elimistön kuivuminen helposti väsyttää.
• Millä tolalla perheasiat ovat? Onko siellä asioita jotka kuormittavat, tai ehkä vaikuttavat alitajuisesti.
• Sosiaaliset suhteet? Milloin viimeksi olet tavannut ystäviä, tai puhunut kiireettömästi puhelimessa?
• Taloudelliset asiat? Ovatko mahdolliset taloudelliset huolet aitoja, vai ehkä epävarmuutta tulevaisuudesta?
• Miten minulla menee töissä? Jatkuva kiire stressaa ja jatkuvaan kiireseen kannattaa puuttua ajoissa.
• Ehdinkö palautua vapaa-ajalla?
• Teenkö vapaa-ajalla itselleni mieluisia asioita? Päivittäin? Viikottain?
• Liikunko riittävästi, itselleni mieluisalla tavalla?
• Koenko elämäni merkitykselliseksi?

Tunteita ei aina ole helppo tunnistaa

Varsinkin väsymys on sellainen vieras joka sotkee tunnetiloja helposti ja aiheuttaa vaikeuksia tunnistaa omia tunteita.
Vaikka elämässä muutoin olisikin kaikki kohdallaan, väsyneenä voi kärpänen kasvaa häräksi ja suusta syöksyä pelkkiä sammakoita.
Krooninen väsymys myös altistaa masennukselle.
Väsymykseen ja univaikeuksiin kannattaa aina puuttua jos ne ovat kestäneet paria viikkoa pidempään.

Jooga ja meditaatio ovat loistavia tapoja lisätä itsetuntemusta ja edistää omia tunnetaitojaan.
Harjoitus tekee mestarin, tässäkin vuoristoradan ajamisessa. Tosin koska kaikki on alati muuttuvaa, emme aina voi itse valita missä vaunussa matkustamme. Onneksi voimme kuitenkin poistua toviksi vaunusta jos meno alkaa tuntua liian hurjalta. Ainakin jos opimme olemaan syöksymättä jokaisen tunteen mukaan, ja annamme itsemme sanoittaa tovin että mistä tässä nyt onkaan kysymys.
Ilon mukaan kyllä syöksyn jatkossakin kysymättä ja toivon että saan ajaa samalla lipulla monta kierrosta!

Iloitsen siitä että saan toteuttaa itseäni esimerkiksi kirjoittamalla, joten kiitos kun luit ❤️!

PS. Tämän kirjoituksen inspiroi Mielenterveyden ensiapu® 1- koulutus, Mieli Ry.