60 päivää kotona – uhka vai mahdollisuus?

Yhdeksäs viikko ja kuudeskymmenes päivä kotona.
Päivät menevät jo rutiinilla. Ihminen on sopeutuvainen ja päivärytmi tuo turvallisuutta. Vaikeinta on hyväksyä ettei voi itse päättää liikkumisestaan. Kun Espanjan hallitukselta 14.3.2020 tuli käsky pysyä kotona, se kirjaimellisesti tarkoitti sitä. Suomeen verrattuna täällä ollaan oltu vankilassa kuin häkkieläimet konsanaan. Nyt saamme ulkoilla tarkkojen rajoitusten mukaan ja pidämme peukkuja että ensi viikolla koittaisi suurempi vapaus. En kaipaa mitään erityistä. Haluan töihin ja haluan liikkua ulkona ilman että tarvitsee pelätä ulkona olemisen syytä ja henkilöllisyyspapereita kyseleviä poliiseja.

Varaamani kirjoitusretriitti Ranskassa peruttiin vaikka ajankohta olikin vasta heinä- elokuun vaihteessa. Olen pettynyt, mutta toisaalta
olen matkustanut Ranskaan ajatuksissani jo moneen kertaan, lukenut vetäjän kaikki tuotokset ja toki myös kirjoittanut. Yritän siis iloita siitä mitä minulla oli – odotuksen ilo ja positiivinen jännitys, sen sijaan että takertuisin menetettyyn ja keräisin mielipahaa ja sitä kautta kärsimystä.

Olen tehnyt valinnan jo aiemmin että yritän elää vähemmällä materialla, ja keskittyä asioihin jotka tuottavat rauhaa, tasapainoista olotilaa ja pidempiaikaista onnellisuutta. Henkinen matkani on ollut kivinen ja kompuroiva, mutta myös sellaisia tuntemuksia tuottava joita en tiennyt olevan olemassakaan. Jatkuvan onnellisuuden olotilan tavoittelusta en ole pystynyt päästämään irti, vaikka tiedänkin sen olevan mahdottomuus. Ihmisellä on taipumus olla ahne. Ahnehdin lisää sitä olotilaa jossa kaikki on hyvin, eikä mikään voisi olla paremmin.
Tiedän että kärsimättömyys ja ahneus tuovat vain kärsimystä, halua päästä jostain pois tai eroon ja jotain muuta tilalle. Suhteellisen normaali olotila monta kertaa päivässä suurimmalle osalle meistä. Emme välttämättä vain kiinnitä siihen mitään huomiota ja usein kyse on varsin arkisista asioista. Kuten lounasravintolan porkkanraasteen väärästä koostumuksesta, lasten lattialle jättämistä leluista tai pinnaa kiristävästä työkaverista. Lomamatkalla olessamme kaipaamme jo takaisin kotiin ja kotona ollessa lomalle. Vähän niin kuin monelle suomalaiselle säätila ei ole koskaan sopiva. Aina on liian kylmä tai kuuma, aina on jotain liikaa tai liian vähän.

Koronakriisin aikana olen ehtinyt pohtia omia ajatuksiani ja toimintaani vähän liiankin kanssa. Toisaalta, tunnenpa itseni jälleen yhtä kerrosta syvemmältä. Joskus tekisi mieli liimata kerrokset takaisin koska matka tuntuu loputtomalta, valaistuminen täydeltä harhalta ja pysyvä seesteisyys self-help kirjailijoiden ja henkisten valmentajien rahastukselta.
Epävarmuus saa minut helposti reagoimaan suunnitelmallisen toiminnan sijaan, purskauttelemaan sammakoita suusta ja aivot sakkaa satunnaisesti ihan totaalisesti suojellakseen liialta kuormitukselta. Moni meistä on yrittänyt kantaa Wonder Woman viittaa vaikka parempi olisi ollut käpertyä tavalliseen vilttiin sohvalla ja pyytää puolisoa paijaamaan hetkisen. Tai katsomaan elokuvaa ja antamaan itselleen luvan hellittää. Päästää hetkeksi irti itsensä tarkkailusta, toimintansa analysoimisesta, jatkuvasta pölyrätti kädessä kulkemisesta ja tietyllä tavalla koko maailman huolien kantamisesta.

Henkiseen kasvuun keskittyminen on hyvä asia monin tavoin. Kunhan siitä(kään) ei tee suorittamista tai kilpa-ajoa, maali kun tässä matkassa harvalla on näkyvissä ja liekö sitä olemassakaan. Ei tarvitse olla parempi kuin on. Ei tarvitse olla oman elämän supersankari, ei Wonder Woman tai maailman paras puoliso. Mutta ne heti lapsuuden viattomuuden jälkeen roiskuneet henkiset kurat ja päälle liimatut repsottavat pikakorjaukset voi hiljalleen raaputella pois. Jotta löytäisi sen miksi on alunperinkin tarkoitettu.
Itsekseen.
Jotta löytäisi ne itselleen tärkeät, onnellisuutta ja tyytyväisyyttä tuovat asiat – mitä ikinä ne sitten kullekkin ovatkaan.

Korona-epidemia on kuolema, uhka, kriisi, talouden lamaannuttaja, mutta jos pystyy katsomaan itseään rehellisesti – se voi olla myös mahdollisuus. Ehkä kaikessa kamaluudessaan viedä vaikeuksien kautta kohti jotain parempaa?


One thought on “60 päivää kotona – uhka vai mahdollisuus?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s