Suomen presidentti Sauli Niinistö peräänkuulutti muutama päivä sitten koronavirukseen liittyvässä puheessaan yksilön vastuuta mutta myös yhteenkuuluvuutta ja toisten huomioimista.
Terveydenhuoltoalalla työskentelevät ovat aina olleet jaksamisen rajoilla ja monin osin suuressa palkkakuopassa. Heidän huumorinsa näyttää olevan tässä kohden totaalisesti loppu. Sosiaalinen media on täynnä sairaanhoitajien ja lääkäreiden ‘pysykää kotona’ hätähuutoja. Kansalaiset eivät ota ohjeistuksia tosissaan, vaan järjestävät kotibileitä ja muita pullakahvitapaamisia tuttuun tapaan. Suomalainen helposti sanoo että ‘se tulee jos on tullakseen’. Uhma kääntynee joksikin muuksi jos täynnä oleva sairaala käännyttää ovella pois.
Espanjassa ollaan jo suhteellisen hyvin kurissa ja ruodussa koska huvikseen liikkumisesta rapsahtaa roimat sakot! Polisii pysäyttää niin jalankulkijoita kuin autoilijoitakin ahkerasti, eikä todellakaan hymyssä suin.
Moni joogaopettajakin oli vielä hetki sitten mieltä että luonnonvoimia vastaan on turha taistella. Toivon että loputkin heistä ovat kääntäneet takkinsa Italian ja Espanjan katastrofaalisia tilanteita seutatessaan. Universumin huomaan heittäytyminen on tässä kohti varsin välinpitämätöntä muita kohtaan.
Jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa, ja joogan rakkauden jos jonkin pitäisi ymmärtää että suojaamalla itsensä suojaa parhaiten myös he jotka ovat pahimmissa riskiryhmissä. Auttaa voi monin tavoin, etänäkin.
Osaa ihmisistä pandemia lähentää. Toivottavasti se saa myös ihmiset näkemään elämän arvokkuuden entistä paremmin, pienten arkisten asioiden onnen ja ilon, terveyden merkityksen.
Itse olen todistanut pitkälti myös ihmisten ajattelemattomuuden ja julmuuden esiintuloja. Ja koska tilanne on vasta alussa, pelkään pahoin että myös eripura lisääntyy. Ystävät riitelevät jo nyt siitä onko tässä kyse todellisesta uhasta (on) vai jostain salaliitosta (ei). Yksi jos useampi leimaa kiinalaiset, Trumpin lausunnot jakavat kansaa aseellisiin selkkauksiin saakka. Suomessa hallituksen toimia arvosteellaan kovaan ääneen – mikään ei koskaan riitä. Joko tehdään liikaa, tai liian vähän.
Aikana jolloin tarvittaisiin entistä enemmän myötätuntoa, vihapuheet ja ihmisten itsekkyys vain lisääntyvät.
Aurinkorannikolla toimiva yritys jakoi aamupäivällä Facebookissa kuvaa oletetusta varkaasta nimityksellä apina. Kiivaaseen keskusteluun osallistui myös kyseisen yrityksen edustaja, joka kommentoi ‘silmät veitsellä tohjoksi, veitsi kylkeen ja kanavaan. Muuta nämä ihmiset eivät ansaitse.’
Lähetin kyseiselle yritykselle sähköpostin jossa esitin asiallisesti mielipiteeni rasistisista kommenteista ja vihapuheista, toki myös pahoitteluni varkauden aiheuttamista menetyksistä. Lähetin saman sähköpostin myös yrityksille jotka mainostavat kyseisen yrityksen sivulla, ja toivon että he jatkossa harkitsevat hieman paremmin mainosrahojensa kohteen.
Sain samaiselta henkilöltä, eli yrityksen edustajalta vastauksen että kyse ei ole rasismista, vaan että apina on yleisnimitys varkaalle ja että heidän ulosantinsa on aina ollut reipasta. Jätin vastaamatta.
Kyseinen yritys on nyt muuttanut nettisivuillaan olevaa tekstiä, samoin Facebookissa ollutta päivitystä ja apina on vaihdettu ‘sulavalinjaiseen herrasmieheen’.
En halua kyseiselle yritykselle harmia. En halua kyseiselle yrityksen edustajalle harmia. Haluan että ihmiset miettisivät edes hetken, ennen kuin oksentavat mitä tahansa vihaan ja jopa väkivaltaan kannustavaa kaikkien meidän nähtäviksi. Aikana jolloin tarvitsisimme iloa, valoa, rauhaa ja rakkautta – kaikista eniten, vaikkakin etäämmältä.
Nuori nainen töistä tullessaan liukastui Helsingin keskustassa ja loukkasi nilkkansa. Hän makasi itkien maassa keskellä kirkasta päivää, pääsemättä ylös, eikä kukaan katsonut päinkään. Ei pysähtynyt, edes etäämmältä kysynyt tarvitsisiko hän apua. Ei kukaan.
Paikallisen dataoperaattorin työntekijä istuu autossa tien sivussa, syö eväitään ja heittelee roskia kadulle – ja yskii pahasti.
Korttelin toisella puolella asuva mies ulkoiluttaa jatkuvasti koiriaan irti siitä huolimatta että ne eivät ole millään tavalla hänen hallinnassaan, ja ihmisten huomauttaessa hän purkaa vihansa koiriinsa.
Kerrostalon ylimmästä kerroksesta heitellään edelleen savuavia tumppeja kadulle ja syljeskellään perään.
Iäkkäämmiltä viedään kaupassa tavarat korissa jos mummolla sattui olemaan se viimeinen viinipullo.
Mikä meitä ihmisiä vaivaa?
Kerro mitä mieltä olet? Millä voisimme pahan levittämisen sijaan tehdä hyvää? Miten säilyttää itse maltti ja mielen tyyneys kaiken tämän keskellä?
Mielestäni välinpitämättömyys ei ole vastaus. Nyt tarvitaan rohkeutta puolustaa kaikkia niitä jotka muutoin meinaavat jäädä jalkoihin – ikään, kokoon, ammattiin, syntymä- tai asuinmaahan katsomatta.
Viime päivien tapahtumat ovat omalta osaltani kirkastaneet mihin suuntaan aioin itseäni tulevaisuudessa viedä. Toivottavasti saan sinut seurakseni samaan suuntaan. Kohti myötätuntoisempaa, ystävällisempää ja tasa-arvoisempaa maailmaa, luonnon puolesta puhuen.
PS. Seuraavassa jutussa pelkkiä hyviä uutisia – lupaan.
janinaslounge.com 