
Netti on täynnä juttuja unelmaelämästä, haaveista ja niiden toteuttamisesta. Iltapäivälehdet ruokkivat uteliaiden tiedonnälkää haaveensa saavuttaneiden julkkisten elämästä – taloista, tavaroista ja matkoista paratiisisaarille. Mutta entä jos saarella vaaniikin myrkyllinen käärme?
Seurapiirien säihkettä seuratessa mieleen juolahtaa helposti ajatus ‘minäkin haluaisin’ – mutta mikä onkaan oikeastaan halun kohde? Näyttävät juhlat? Turkoosina kimmeltävä meri ja värikkäät drinkit?
Tuhansia euroja maksava käsilaukku? Satoja tuhansia maksava auto?
Miljoonia maksava talo? Helppo elämä?
Miksi niin moni kuuluisuus harhautuu onnestaan päihteiden vietäväksi? Miksi alkoholista tulee arjen apulainen? Miksi menestyvä liikemies myy firmansa ja vaihtaa vakaat tulot epävarmuuteen, heittäytyy pelastamaan sademetsiä?
Koska raha tai muu maallinen mammona ei tuo pysyvää onnellisuutta. Kun mikä tahansa on rahallisesti mahdollista, käy helposti niin ettei mikään enää tunnu miltään. Paratiisista tulee itsestäänselvyys ja käärme alkaa luikerrella pikkuhiljaa lähemmäs ja lähemmäs…

Joskus haaveilin omasta yrityksestä, hevosesta, beaglestä, Hermèsin käsilaukusta, Karibian matkasta, kosinnasta lentokoneessa, ulkomaille muutosta. Hermèsin laukkua lukuunottamatta kaikki ovat toteutuneet. Sormuskin on ollut nimettömässä jo parikymmentä vuotta, kosinta tosin tapahtui lentokoneen sijaan Roomassa. Hermésinkin olisin saanut mutta tulin toisiin ajatuksiin.
Jokaisen unelmaelämä on toki omanlaisensa. Voin rehellisesti sanoa että elän unelmaelämääni juuri nyt ja olen tehnyt sitä jo pitkään. Unelmiani en ole saavuttanut sattumalta, vaan ne ovat vaatineet tietoisia valintoja, valtavasti työtä, lukuisia unettomia öitä, stressiä siinä määrin etten toivo sellaista kenellekään ja pari läheltä piti loppuunpalamista ja muutamia todellisia masennusjaksoja. Mieheni on ollut tukeni, turvani, kallioni johon nojata, mutta työn olen tehnyt itse. Niin kuin jokainen joutuu tekemään omansa.
Suurin harppaus unelmaelämääni kohti tapahtui kun ymmärsin että olen todella vastuussa omasta elämästäni.
Seuraava harppaus kun lakkasin ajattelmasta mitä muut ajattelevat.
Lopullisen silauksen antoi se että uskoin että voin käytännössä tehdä mitä tahansa. En ole liian nuori, liian vanha, liian sitä tai liian vähän tätä.
Suurin unelmani juuri nyt on pitkä elämä, terveenä. Tavallaan on hassua ettei ole suuria haaveita, mutta jos elää unelmaelämäänsä – ei kai se ole ihme?
1) Unelmat muuttuvat
Harva haaveilee lapsuudesta saakka samoista asioista. Unelmia tulee ja menee. Salli itsesi unelmoida, haaveilla ja anna haaveiden kohteiden vaihtua. Unohda suomalainen ‘ahneus on perisynti’ ajattelu – se ei päde unelmiin!
2) Unelmaelämän toteuttaminen vaatii manifestointia, mutta myös hikeä, kyyneliä, vahvaa päätöstä ja todennäköisesti vähän omaa vertakin. Harva asia tapahtuu loppujen lopuksi sattumalta. Luottamuksesta ja rakkaudesta käsin eläminen tekee asiat huomattavasti helpommiksi, mutta unelmaelämän saavuttamiseksi pitää tehdä töitä! Elämä kyllä kantaa ja universumi antaa back uppia, mutta jos vaan heittäydyt – saatat päätyä jonnekkin mihin et halunnutkaan mennä!
3) Unelmaelämä tapahtuu sinussa, ei ulkopuolellasi. Takertumattomuus tekee onnellisemmaksi koska silloin olet vapaa (menettämisen) pelosta.
Niin ärsyttävältä kuin se kuulostaakin, mielenrauha olisi monelle parempi unelmaelämän kohde kuin uusi talo, isompi vene tai kalliimpi auto, tai kaikki ne yhdessä. Tutkimusten mukaan materian hankkiminen tai palkankorotuksen tuoma ilo on varsin lyhyt aikainen. Saavutettuamme yhden unelman, tavoittelemme usein jo seuraavaa jos kyse on materiasta.
4) Hyvä itsetuntemus auttaa. Kun tuntee itsensä, tietää mitä haluaa. Muiden unelmien tai odotusten mukaan ei voi elää omaa unelmaelämäänsä.
5) Unelmaelämä ei tarkoita sitä etteikö elämässä olisi arkea, vastoinkäymisiä, pettymyksiä, huolia tai murheita. Jokainen elämä on tietyllä tavalla unelmaa – me ihmiset vain niin helposti harhaudumme materiakäärmeen tai sitten kun sihisevän luikeron matkaan ettemme näe sitä kaikkea kaunista ja hyvää mitä meillä on juuri nyt.
