Vuosi Päärynälaaksossa – Hyvää Uutta Vuotta 2024!

Vuosi Päärynälaaksossa – Hyvää Uutta Vuotta 2024!

Sekoittelen pitkää keittämistä vaativia, yön yli lionneita mustia papuja samalla kun pilkon kasviksia.Purjoa, sipulia, valkosipulia, kesäkurpitsaa, munakoisoa, paprikaa, kukkakaalia. Kaikki omalla kylällä kasvaneita. Osa päätyy papupyöryköihin ja osa slow cookerissa mehukkaan täyteläiseksi muhivaksi kasvislasagneksi. Keittiöpuuhien lomassa silittelen katseella yli 60-vuotta vahnassa korissa lepääviä munia, ja hymyilen ikkunasta näkyville vuohien touhuille. Kaikilla neljällä on ihan oma [...]

Jooga voi opettaa paljon enemmän kuin ajattelemmekaan sen tekevän

Jooga voi opettaa paljon enemmän kuin ajattelemmekaan sen tekevän

Joogassa puhutaan usein myötätunnosta ja armollisuudesta. Nille onkin aina kysyntää, niin itseä kuin muita kohtaan.Sääli ettei niitä voi ostaa tukkupakkauksissa lähimarketista tai pikakursseilta netistä. Ymmärryksen omasta toiminnasta, sekä armollisuuden ja myötätunnon kehittäminen on usein aikaa ja harjoitusta vaativa prosessi, mutta onneksi kyse on kuitenkin opeteltavissa olevista taidoista! Somesta tai iltauutisista saatujen tietojen perusteella on helppoa [...]

Talo Espanjasta – Päärynälaakson puolivuotisjuhlat!

Talo Espanjasta – Päärynälaakson puolivuotisjuhlat!

Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, lämpömittari näyttää +36 ja ilma tuntuu tukahduttavan kuumalle. Ison pähkinäpuun varjossa on siedettävää. Pienen pieni tuulenvire ei viilennä, vaan pyörittää kuumaa ilmaa. Odotan että aurinko hieman laskee, jotta pääsen takaisin töihin. Siivottavaa, karsittavaa, kasteltavaa, kitkettävää, järjesteltävää, korjailtavaa ja keräiltävää - kuten risuja, kiviä ja maahan tippuneita hedelmiä, riittää loputtomiin. Osa viikunoista [...]

Helpot ja nopeat tapakset onnistuvat kaikilta!

Helpot ja nopeat tapakset onnistuvat kaikilta!

Näiden reseptien jakamisesta kuuluu kiitos ihanalle asiakkaalle, joka lähetti viestin "ikävöin ruokaasi". Jaettu ilo on aina suurempi. Joogan ja luontoretkeilyn lisäksi minua ilahduttaa suuresti kun saan kokata muille. On kyse sitten perheestä, ystävistä tai joogapäivää Päärynälaaksossa viettävistä asiakkaista. Hyvä ruoka voi tehdä arjesta juhlaa ja huono ruoka voi pilata hyvätkin juhlat. Patikointiretken kruunaa maukkaat ja [...]

Talo Espanjasta – Kananäyttely ja muita maaseudun iloja

Talo Espanjasta – Kananäyttely ja muita maaseudun iloja

Helmikuun kananäyttelyssä (kyllä, luit oikein) rakastuin ruskean sävyisiin ankkoihin. Ne olivat kauniita kuin karamellit!Ehkä ensi vuoden näyttelystä poistumme omat ankat kainalossa. Myynnissä oli strutsivauvakin ja kaksi strutsin munaa olisi voinut ostaa kolmellakympillä. Kukot olivat osallistuneet kauneuskilpailuun, ja monen häkissä komeilikin jonkin sortin ruusuke. Kanalan paikka on katsottuna valmiiksi. Emme ole ehtineet perehtyä riittävästi kanojen hoitoon, [...]