” Paikalliset sanovat, että tällaisina iltoina autan-tuuli on valmiina puhaltamaan; le vent des fous, hullu tuuli, joka helisyttää ikkunoita, korventaa viljan eikä anna ihmisten nukkua. Valkoinen autan tuo kuivan kuumuuden, musta autan myrskyt ja sateen. Mihin suuntaan tuuli sitten puhaltaakin, muutokset eivät ole ikinä kaukana.”
Joanne Harris: Pieni suklaapuoti
Kolme vuotta sitten päivitin facebook-sivulleni ylläolevan.
Muutoksen tuuli puhaltaa jälleen. Selkeästi ohjaa haluamaansa suuntaan, vaikka luulisinkin kulkevani muualle – se ohjaa minut vahvasti takaisin suuntaansa.
Suuntaan, jonka tietää paremmaksi, paremmin kuin minä itse.
Alan pikkuhiljaa ymmärtämään sanontaa “elämä kantaa” ja uskomaan siihen että asiat todella tapahtuvat syystä – ehkä mikään ei olekaan sattumaa?
Jokainen uskoo mihin haluaa, tai on uskomatta.
Tapahtumista, kohtaamisista – onnekkaista ja onnettomista, voi aina oppia vaikkei uskoisikaan niitä tuulen kuljettamiksi tai elämän järjestämiksi.
Tätä kirjoittaessani makaan sohvalla koska päätäni särkee. Todennäköisesti siksi että olen koko viikon huolehtinut työasioista enemmän kuin omistani. Päänsärky antoi hyväksynnän rauhalliselle aamiaiselle ja sille että olen tässä enkä töiden äärellä. Minut on kasvatettu liiaksi siihen että ihminen on arvokas töitä tehdessään ja vapaa-aika tulee ansaita. Nyt kasvatan itseäni ajatusmallista ulos. Elämän itseisarvo ei ole itsensä uuvuttaminen työllä, henkisesti tai fyysisesti.
Viikonloppuna Espanjassa käydessäni huomio kiinnittyi jälleen kerran kadun reunassa istuviin työmiehiin, kahvilan verkkaisesti liikkuvaan tarjoilijaan, toriaukiolla seurusteleviin myyjiin. “Huomennakin ehtii” – kulttuuri ei varmasti ole niin tehokas kuin mihin me “suo, kuokka…”-ihmiset olemme tottuneet, mutta varmaa on että vähemmälläkin kiireellä ja itsensä korostamisella työtuntien määrää esittelemällä pysyy hengissä. Ehkä jopa paremmin ja pidempään. Kiire aiheuttaa stressiä ja kaikki tiedämme mitä stressi aiheuttaa. Pikkuhiljaa hengittämättömyyttä, pahimmillaan hengettömyyttä.
Jos kasvatusmallisi laittaa hanttiin itsesi kanssa, suosittelen lukemaan Maaret Kallion Lujasti lempeä kirjan. Omia käyttäytymismalleja ja uskomuksia on mahdollista muuttaa.
Myös Jenni-Emilian Rakkaus-kirja antaa ajattelemisen aiheita.
Hyvällä omallatunnolla (opettelen) jatkan sohvalla makaamista ja katson Yle Areenasta jakson Pemberleyn kartanon tragediaa. Vapaa-aika on eri asia kuin laiskuus. Oma-aika ja vapaa-aikakin ovat eri asioita. Kun kiire on vain itsemääritelty tunnetila ja aikakin suhteellinen käsite niin entä jos asettaisinkin tavoitteekseni olotilan jossa aikaa ja sen käyttöä ei tarvitse erikseen määritellä? Entä jos olisikin vain elämä?
janinaslounge.com 