Miksi kasvissyöjä lihoo?

Väärinkäsitysten välttämiseksi pari termiä heti alkuun.
Vegaanista puhuttaessa tarkoitetaan ettei kyseinen henkilö syö mitään eläinperäisiä tuotteita. Ei siis maitoa, juustoa eikä mitään muutakaan mikä on saanut alkunsa tai edes osansa eläimestä.
Kasvissyöjällä usein tarkoitetaan että henkilö syö pääosin kasviksia, mutta voi käyttää myös eläinperäisiä tuotteita.

Miksi kasvisruoka ei laihduta?

Kasvikset – hedelmät, vihannekset, juurekset, ovat terveellisiä. Kasvispainotteinen ruokavalio ei välttämättä kuitenkaan ole terveellinen, eikä vegaanius välttämättä laihduta. Tässä faktoja miksi moni menee niin sanotusti ruokavalionsa kanssa metsään ja lihoo, vaikka kuvittelee syövänsä terveellisemmin kuin lihaa popsiessaan.

1.) Eläinperäisten tuotteiden proteiini on rakennusainetta lihaksille. Kun eläinperäiset tuotteet jättää pois ruokavaliosta, jää proteiinin saanti helposti alkuun liian vähäiseksi. Kasvikunnan tuotteista saa laadukasta proteiinia, mutta sen eteen pitää nähdä hieman vaivaa ja ja totutteluakin. Linssit, pavut, herneet ja soija sisältävät paljon proteenia, mutta ne aiheuttavat monelle varsinkin alkuun suolisto-oireita. Siis kirjaimellisesti turvottaa, kramppaa, pierettää. Ei kiva!
Jos proteiinia ei saa ruokavaliosta riittävästi, ei lihaksille ole riittävästi rakennusaineita ja ne alkavat surkastua. Lihasmassaa katoaa ja vaikkei paino nousisikaan, rasvan osuus kehon koostumuksesta kasvaa. Ulkoinen habitus ei välttättä muutu kehonkoostumuksen muuttuessa.

2.) Proteiinin (ja rasvan) vähentyessä lautaselta kylläisyyden tunne muuttuu. Aterian jälkeen tekeekin mieli jotain makeaa, tai vielä “vähän jotain”.
Jos jokaisen aterian jälkeen ottaa yhden keksin tai pienen palan suklaata (niitä saa toki vegaanisina) niin vuodessa kekseistä kertyy melkoinen kasa. Sokeri ja rasva muuttuu pikkuhiljaa vyötärölle yhä kasvavaksi makkaraksi. Läskiä on helpompi kasvattaa kun lihaksia. Jos näin ei olisi, olisimme kaikki melkoisa atleetteja!
pexels-photo-892649.jpeg
3.) Siirtyessään kasvisruokavalioon moni ajattelee että kun syön muuten niin terveellisesti, ei haittaa vaikka syön jäätelöä tai leivon vegaanisen raakakakun (jossa voi olla huomattavasti enemmän kaloreita kun kananmuna-kerma-versiossa).
Todellinen käsitys ruokavalion kokonaiskuvasta hämärtyy “kasvikset ovat terveellisiä”- ajatuksen alle ja saattaa syödä huomattavasti enemmän lisättyä sokeria, rasvaa ja valkoista vehnää leivän  ja erilaisten herkkujen muodossa. Ja kas, reisiinkin kertyy jo pikkuhiljaa täyteläisyyttä.
Monella myös viini kuuluu tähän herkku-kategoriaan. (Googlaa kuinka paljon kaloreita on lasillisessa viiniä.)

4.) Vegaani- ja kasvisruokavalio vaatii viitseliäisyyttä ja kekseliäisyyttä. On helppo heittää jauheliha pannulle ja pasta kattilaan, mutta entäs jos ne kasviprotskut aiheuttaa vatsaoireita niin mitäs sitten?
Apteekista saa ruoansulatusta auttavia valmisteita (toimii!), mutta entä jos edessä on tärkeä palaveri ja haluat olla varma että näytät parhaimmaltasi etkä ainakaan kärsi ilmavaivoista. Täysipainoisesti (hyvälaatuiset hiilihydraatit, rasvat, proteiinit oikeassa suhteessa) koostettu ateria vaatii asiaan perehtymistä, uuden opettelua eli aikaa ja viitseliäisyyttä.
Pelkkä pasta ja tomaattikastike ei pitkälle kanna ja ravintoarvokin on melko heikko.
Laiska kokki päätyy syömään entistä köyhemmin  – pastaa, riisiä, perunaa ja päälle kahvit ja kakut, hetken päästä muuta herkkua ja toisen hetken jälkeen lisää herkkua kun verensokeri ajaa vuoristorataa.

5.) Varsinkin vegaanin on joskus vaikea saada riittävästi ruokaa!
Espanjassa joutuu usein tyytymään pastaan tomaattikastikkeella tai salaattiin ellei erikseen mene kasvisruokaan erikoistuneeseen ravintolaan. Monessa paikassa saa toki ranskalaisia ja englantilaisten rakastamia purkkipapuja, mutta niiden ravintoarvo on melko surkea, makuelämyksestä puhumattakaan.
Olet varmasti kuullut säästöliekistä?
Kun kehosi alkaa vastaanottamaan normaalia vähemmän kaloreita, se mieluusti heittää itsensä luolamiesaikaan ja -asenteeseen. Taistele tai kuole! = Kerää kaikki varastoon mikä mahdollista! Noidankehä on valmis. Yrität syödä vähemmän, kehosi yrittäessä varastoida entistä enemmän.

Viisaasti toteuttamalla kasvisruokavalio tekee sinusta energisemmän ja kehosi kiittää monin tavoin. Kannattaa siis nähdä vaivaa ja käyttää aikaa, aina kun suunnittelee ruokavalion muuttamista radikaalimmin – mutu-tuntuma ei välttämättä toimi.
***
Tämä juttu on kirjoitettu sekä omakohtaiseen, että asiakkaiden ja ystävien kokemuksiin perustuen.
Asioita on yksinkertaistettu. Ihminen on varsinainen taideteos ja ruoansulatus jaksaa ihmetyttää minua edelleen, vaikka olen ravitsemusasioita opiskellut ja niiden parissa töitä tehnyt jo vuosia. Tietyt periaatteet toki pätevät kaikilla, mutta yksilöllisyyttä ei koskaan voi korostaa liikaa. Se on kuitenkin totta että olemme kirjaimellisesti mitä syömme.

Kiitos käynnistä! Gracias por su visita!

vegesushia

 

2 thoughts on “Miksi kasvissyöjä lihoo?

  1. Kiitos Sinulle asiallisesta ja avaavasta kirjoituksestasi!
    Olen itse ollut lakto-ovo-vegaani viimeiset 25 vuotta. Näin viidenkympin kynnyksellä pavut, herneet, viinirypäleet, sienet ja monet viljatuotteet aiheuttavat jatkuvaa turvotusta. Proteiinijauheet samoin.
    Onneksi on kananmuna- ja maitotuotteet! Onko Espanjassa saatavissa raejuustoa, rahkaa, viiliä ja turkkilaista jugurttia?

    Ihanaa jatkoa sinne lämpimään!

    Liked by 1 person

    1. Hei Niina ja kiitos palautteesta sekä kommentoinnista!
      Vastaus on iloksesi kyllä! Ei tosin kaikista kaupoista, mutta esim. iso Alcampo myy sekä Arlan että Valion proteiinirahkoja. Jonkinlaista viiliäkin, mutta sitä en ole henkilökohtaisesti kokeillut. Mercadonista (vastaa Suomen isoja K-kauppoja tai S-marketteja) saa yleensä Arlan raejuustoa ja Lidlissä on myös ollut aina raejuustoa saatavilla. Turkkilaisesta jugurtista en itseasiassa ole varma, mutta ainakin kreikkalaista vastaavaa on hyvin saatavilla. Ja Lidlissä taitaa muuten olla perinteistä turkkilaistakin isoissa purkeissa jos en ihan väärin muista.
      Oletko kokeillut turvotukseen jotain entsyymivalmistetta, esim. Nogasin nimistä? Proteiinijauheista turpooa ja kuplii vatsa täälläkin, ikävä kyllä.
      Itse käytän luontaistuotekaupasta ostettua valmistetta jossa on probiootteja ja erilaisia hiilihydraattien pilkkojia – ja toimii! Ei poista kaikkia sivuvaikutuksia mutta helpottaa elämää sen verran että voin syödä esim. kikherneitä jotka muutoin aiheuttavat todella kivuliasta(!) turvotusta ja ilmavaivoja. Kiitos toivotuksista – iloa ja valoa täältä rutkasti!
      PS. Härkis kuivarouhe on super, oletko jo kokeillut? Ei aiheuta minulle mitään vatsavaivoja, päinvastoin. Soijatuotteet usein sen sijaan kyllä 😦

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s