5 syytä miksei kannata muuttaa Espanjaan

Varsinkin pakkasten palelluttamana moni haaveilee etelään muuttamisesta.
Se tunne kun voi upottaa varpaat hiekkaan, kääntää kasvot aurinkoon ja avata kylmän juoman…
Hetki sitten kerroin oman unelmani toteutumisesta ja viisi syytä miksi kannattaa karistaa Suomen lumet kintereiltä ja siirtää kirjat Espanjaan.
Syitä on toki lukemattomia ja jokaisella muuttajalla ne toki vaihtelevatkin.
Jokaisen kokemus on omanlaisensa, mutta yhteisiä piirteitä niistä löytyy paljonkin.
Lupasin myös kertoa miksi tänne EI kannata muuttaa.

1.) Liiallinen turismi
Ihmismäärän lisääntyessä myös ongelmat kasvavat. Riski joutua taskuvarkaan tai ryöstön uhriksi kasvaa suorassa suhteessa turismin kanssa. Omalla käytöksellään voi toki vaikuttaa moneen, mutta aina voi osua paikalle väärään aikaan vaikka olisikin oikeassa paikassa. Paikkakunnittain tilastot ovat toki erilaisia, sillä on siis merkitystä missä asuu ja missä liikkuu mihinkin aikaan (ja missä kunnossa).
Olen todistanut niin perheväkivaltaa, huumekauppaa, baaritappeluita naisten(kin) kesken, ja montaa muutakin asiaa jotka olisin mieluummin ollut näkemättä ja kokematta. Tästä huolimatta en ole koskaan omalla asuinpaikkakunnallani tuntenut oloani turvattomaksi. Joogapöksyissä koiria ulkoiluttava on toki huonompi ryöstön kohde kun pankista tuleva eläkeläinen joka kultakäädyissään kömpii Jaguaariinsa.

Jos aikoo elää arkea, kannattaa miettiä mistä asuntonsa ostaa tai vuokraa. Jos päätyy alimpaan kerroseen rantakadulle, tietänee mitä siitä seuraa?
Naapureiden puolesta on vaikea vannoa, mutta Casaresin kaupungissa elo on melko paljon hiljaisempaa kuin Puerto Banuksen satamassa.

2.) Likaisuus
Turistit, mutta myös paikalliset, ovat sottapyttyjä!
Tien varret ovat täynnä autosta heitettyjä roskia. Pulloja, pikaruokapakkauksia, tupakan tumppeja, puolikkaita patonkeja, jätskipapereita, ilokaasupatruunoita, kondomeja…
Kierrätys on edelleen varsin lapsenkengissä Suomeen verrattuna.
Sivistyneet pohjoismaalaisetkin laiskuuksissaan lomalta lähtiessään kippaavat viinipullonsa ja kaljatölkkinsä roskikseen, koska pantteja ei makseta ja lähin kierrätysastia on 200 metrin päässä.
Rannat ovat täynnä roskia vaikka niitä siivotaankin ahkerasti – varsinkin tuulisemman sään jälkeen merestä kulkeutuu uskomattomat määrät jätettä rantaan. Bussilastillinen retkellä olevia lapsia jättää evässotkunsa hiekalle, vaikka roskiksia olisi vieressäkin. (Kiitos surffaamassa olleille miehille jotka kävivät kehottamassa lapsia siivoamaan jälkensä.) Roskat ruokkivat kulkukoiria, kissoja, mutta myös lokkeja, rottia ja torakoita.
Kaupungit käyttävät erittäin paljon aikaa ja rahaa puhtaanapitoon, mutta jokainen voisi kyllä kantaa kortensa kekoon. On tässä maassa sitten millä statuksella tahansa!

3.) Alkoholi
Edullinen ja helposti saatavilla oleva alkoholi aiheuttaa erilaisia ongelmia.
Ikävä kyllä myös paikalliset osaavat ottaa ja usein ottavat myös oman autonsa vielä kotiinkin ajaessaan. Siitä huolimatta että täällä nykyään puhallutetaan ja liikennettä valvotaan ihan eri tavoin kuin ennen, moni ajaa pikkusievässä yökerhosta tai illanistujaisista kotiin.

4.) Rakennustekniikka
Espanjassa suurin osa taloista on rakennettu kesää ajatellen. Marmorilattia on kesällä ihanan viileä, mutta talvikuukausina jäätävä. Ikkunoiden ja ovien raoista puhaltaa kylmä tuuli ja kosteus hiipii homeena nurkista ylös. Kesä toki kuivaa ja homeisiin on tehokkaita puhdistusaineita. Ilmanvaihtojärjestelmät ovat usein todella onnettomia, jos sellaisia on ollenkaan.
Lämmityksiä ei juurikaan ole ja koska sähkö on kallista, moni käyttää pattereita ja ilmalämpöpumppuja säästeliäästi.
Huonosti tehdyt takat ja uunit savuttavat ja puut palavat epäpuhtaasti aiheuttaen yskää ja nenän vuotamista.
Tämä koskee toki yhtälailla muitakin etelän maita.
Onni on asua asunnossa jossa on lattialämmitys, sauna, takka ja ilmalämpöpumppu!
Uusia asuntoa rakennettaessa ja vanhoja remontoidessa sääasioita otetaan toki jo eri tavalla huomioon.

5.) Kielitaidottomuus, kulttuurin ymmärtämättömyys
Jos et osaa kieltä etkä ymmärrä kulttuuria, maksat palveluista enemmän, jonotat virastoissa pidempään, tulet tuupituksi kalakaupan jonossa, syrjäytetyksi markkinoiden vihanneskojussa ja menetät hermosi usein turhaan.
Kun opettelet kieltä, tutustut kulttuuriin ja paikallisiin – avartuu maailma monin tavoin ja uusi näkökulma espanjalaiseen elämään avautuu.
Ymmärrät että siesta onkin oikeastaan ihan toimiva malli, saat parhaat palat kalakaupassa, maksat vähemmän lähibaarissa ja uppoudut pikkuhiljaa osaksi paikallista väestöä.

Kaikkiin syihin voit siis vaikuttaa itse – ovatko ne “ei vai juu” kohtia listallasi.
Voit olla esimerkillinen kierrättäjä ja opastaa naapureitasi. Voit levittää omalta osaltasi “kerää roska päivässä” asennetta.
Voit olla tarjoamatta ystävillesi viiniä lounaalla ja voit valita asuntosi niin että pärjäät siellä talvikuukaudetkin palelematta. Voit opetella kieltä ja kulttuuria, voit ottaa asioista etukäteen selvää. Voit muuttaa ja muuttaa takaisin.

PS. Olen aloittanut espanjan alkeiskurssin Suomessa ainakin 5 kertaa, ja täällä aloitin jälleen alkeista. Pikkuhiljaa sanavarasto karttuu ja käytännössä olen huomannut että sillä on suurempi merkitys kun osasin alunperin kuvitellakaan.
Asumme turistialueella, joten täällä pärjää sujuvasti englanniksi, suomeksi ei sentään. Olen vakaasti päättänyt että vuoden päästä tähän aikaan puhun sujuvaa espanjaa, nyt en anna periksi!
Olen päättänyt jäädä tänne ja vähintä mitä voin tehdä, on oppia kommunikoimaan ja työskentelemään, jos en ihan maassa maan tavalla, niin ainakin sen kielellä.

Gracias por su visita!
Kiitos käynnistä!

Seuraa myös Instagramissa!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s