Tiedostit tai et, elämäsi pyörii pitkälti oman napasi ympärillä. Ja niin sen on kuulunutkin tehdä, aikojen alusta saakka. Jotta sinä ja perheesi pysyisitte hengissä.
Siitä milloin navasta tuli itsekkyyden tai oman ryhmittymän palvonnan kohde, voidaan olla montaa mieltä ja jätän sen arvioinnin suosiolla tutkijoille. Digivallankumous, korona, some, klikkiuutiset, polarisaatio. Onhan näitä. Yksilökeskeisyys on nykypäivää, halusimme tai emme. Se myös heijastuu meihin kaikkiin. Myönnän että omaani se on jo vaikuttanut, en suinkaan ole ulkomaailman vaikutuksille immuuni.
Käänny sisäänpäin, tai ei sittenkään?
Joogassa kehotetaan keskittymään itseen, kääntymään sisäänpäin, mutta seuraavaksi harjoittamaan niin, että itseys unohtuu, what? Siis kumpaa tässä nyt pitäisi tehdä? Kuunnella itseä, vai ketä?
Kaupat pullistelevat self-help-kirjoja ja some tyrkkää kursseja oman maksimipotentiaalin valjastamiseksi ja energiasyöppöjen ystävien karistamiseksi. Sitten tulee tohtori joka sanoo että olemme menneet liian pitkälle, kun moni kokee olevansa vasta alussa. Kun ensimmäistä kertaa uskalsi sanoa että “minä toivoisin että”, sen sijaan että “perhe” tai “töissä”. Niinpä. Menee puurot ja vellit sekaisin, ja soppa on niin sakea että menee se kuuluisa lapsikin pesuveden mukana.
Itsen ymmärrys on perusvaatimus aidolle muiden ymmärtämiselle, mutta ei saisi unohtaa että sen tarkoitus on tehdä minusta me, nähdä itsensä tiiviinä osana yhteisöä, yhteiskuntaa, universumia, ei palasena vaan yhtenäisenä. Minä koen sen mitä sinä koet, ei ole vain minua. Tätä on monen vaikea hahmottaa, saati harjoittaa, kun maailman laidat tuntuvat olevan niin kaukana toisistaan. Valtiovallatkin masinoivat joukkoja jotta railo kasvaisi entisestään. Ei siis ihme että epäilyksen kanssa harjoittaminen on arkipäivää monelle.
Tunteiden säätely on haastavaa, myös aikuisille
Erityisesti nyt, kun joka tuutti tuuppaa nopeita ratkaisuja tai kehottaa toimimaan heti! Kiireessä harvoin syntyy hyvää, maltti on valttia, vaikka hermosto saattaisikin hinkua hihkumaan oman (kiivaan) mielipiteensä heti. Esimerkiksi juuri nyt tekisi mieli vastustaa äänekkäästi lasten jatkuvasti lisääntyvää ADHD-lääkitystä, ja kääntää katse kysymykseen MIKSI niin moni tarvitsee lääkitystä? Ja koska kehtaan tämän sanoa, saan kymmenen viestiä ettei minun joogaa ohjaavana tule vastustaa mitään, vaan hyväksyä kaikki, koska muutoin olen väärä opettaja. Niinpä niin ja jaapa jaa. En hyväksy, piste. Mutta tiedostan mitä teen. Saan myös viestejä ettei minun lapsettomana pitäisi puuttua. Mitä tapahtui aiheeseen keskittymiselle, kysyn?
Hengitä ensin, toimi sitten
Hengitykseen keskittymisharjoituksilla voi tavoitella monia asioita. Hermoston rauhoittamista, rentoutumista, läsnäoloa. Yhteyttä itseen, tai johonkin itseä suurempaan. Siihen että itseys lakkaa hetkeksi olemasta, että on vain.
Hengittäminen on yksi elämän tärkeimmistä toiminnoista. Silti hengitys jää usein huomioimatta, kunnes siinä ilmenee vaikeuksia. Kaikki osaamme hengittää, mutta siihen keskittyminen voi olla yllättävän haastavaa. Huomio saattaa kiinnittyä vain liikkeeseen sieraimissa tai vatsan alueelle. Hengityselimistöä tai itse hengitystä kokonaisuutena voi olla hyvinkin vaikea aistia tai kokea. Eikä kaikkien ole edes pakko. Mutta sillä voi olla elämää mullistava merkitys, monin tavoin.
Hengitys on aina erinomainen huomion ankkuri. Se on aina mukana, ei vaadi erityistä aikaa, paikkaa, varusteita. Sen voi aina heittää vesille, vaikkei vettä olisi mailla eikä halmeilla. Se tyynnyttää silloinkin, kun tekee mieli tölväistä oharit tehneelle, halventavan kommentin kohteeksi joutuessa tai verenpaineen kohistessa korvissa muusta syystä. Hengitä. Hengitä syvään. Perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaan meillä kaikilla on hengityksiä ennalta määrätty määrä.
Kuva Worpress, Pexel free photos
