Selätin hammaslääkäripelkoni joogan avulla

Aikoinaan pelkkä ajatuskin hammaslääkäristä ja erityisesti puudutuspiikistä laittoi vatsani sekaisin, koko kehon hikoilemaan ja itku ei ollut kaukana. Usein tosin itkinkin, viimeistään hammaslääkärin tuolissa.

Niin kauan kun muistan, olen narskutellut yöllä hampaita.
Mitä stressaantuneempi olin, sitä enemmän puolisoni silitteli öisin otsaani. Puolisoni mukaan otsan paijaaminen sai hampaiden narskuttelun loppumaan. Kunnes hänen nukahdettuaan aloitin uudelleen.

Hampaiden puremisen seurauksena jokin takahampaistani oli jatkuvasti rikki. Luonnollisesti ravasin hammaslääkärissä harvinaisen usein, varsinkin siihen nähden että pelkäsin kuollakseni. Välttääkseni todellisen paniikin ja pienen välikuoleman pyörtymisen muodossa sain aina rauhoittavan lääkkeen hyvissä ajoin ennen toimenpidettä.
Viisaudenhampaiden leikkausten yhteydessä olin tyrmätty totaalisesti.
Piikkikammoni yhdistettynä hammaslääkäripelkoon alkoi olla yksikertaisesti liikaa. Pelko kun kasvoi kasvamistaan.
Kunnes….

selätin hammaslääkäripelkoni joogan ja klassisen ehdollistamisen avulla
Photo by Karolina Grabowska on Pexels.com

Kuten Pavlov aikoinaan sai koirat kuolaamaan vain kelloa soittamalla, ehdollistin itseni positiivisesti joogaan ja joogatunnin soittolistaan.
Tietty soittolista – jota olin kuunnellut joogatessani satoja ellen tuhansia kertoja – sai kehossani aikaan refleksinomaisen rentoutumisen, yhdistettynä joogaharjoitukseen toki.

Hengittämiseen keskittyminen, tuttuihin asentoihin asettautuminen yhdistettynä kyseiseen soittolistaan teki kirjaimellisesti taikoja.
Tässä kohden haluan korostaa että kyse oli siis lukemattomista, samojen asioiden toistoista jotka aikaansaivat niin kehossani kuin mielessänikin erittäin miellyttävän rentoutumisen tunteen. Mitä useammin harjoitusta tein, aloin hiljalleen huomata että jo pelkästään soittolistan päälle laittaminen rentoutti. Vähän samaan tapaan kun lempijoogastudiolle mennessä jo eteisessä alkaa hartiat rentoutua ja syke laskea…

Pelko voi aiheuttaa mitä pelottavimpia reaktioita ja mitä enemmän pelkäsin, sitä enemmän pelkoni toki vahvistui.
Aloin pelkäämään hammaslääkärin lisäksi siis omaa pelkoani!
En pitänyt siitä että pelkoni vuoksi saatoin olla stressaantunut jo monta päivää ennen hammaslääkäriä, enkä pitänyt rauhoittavien lääkkeidenkään käyttämisestä. Päätin siis tarttua härkää sarvista, joogan ja klassisen ehdollistamisen avustuksella.
Joogan, **psykologian opiskelun ja muun itsetutkiskelun myötä olin alkanut ymmärtää jo muutoinkin paremmin oman mielen toimintaa, joten olin luottavainen…

Istuin hammaslääkärin tuoliin ilman rauhoittavaa lääkitystä, korvanapit korvissa ja antauduin hoidettavaksi tutun soittolistan soidessa.
Puristelin pehmeää piikkipalloa, joka auttoi tuomaan huomiota enemmän kämmeneen (pois suuhun laitettavasta puudutuspiikistä) ja hengitin. Pitkiä, rauhallisia hengityksiä. Kyyneleet valuivat pelosta edelleen ja hikoilin tuolin märäksi.

Seuraavalla kerralla toistin samat. En itkenyt, enkä juuri hikoillutkaan, mutta kädessäni oli pitkään piikkipallon painaumat.

Nyt, vuosia myöhemmin, puristelen edelleen palloa mutta en tarvitse enää soittolistaa, enkä itke.

Yöllä pidettävä purentakisko pitää huolen etten enää riko hampaitani narskuttelemalla ja ikäni vinoista hampaista häpeää kärsineenä olen keskustellut oikaisuhoidon aloittamisesta. Marbellassa olisi toki helppoa laittaa “elokuvahampaat”, mutta liputan aitouden puolesta.
Hammaslääkärikin lohdutteli että hänen vanhin potilaansa on ollut 72-vuotias, eli parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Photo by Miriam Alonso on Pexels.com
Jooga ja meditaatio ovat loistavia apuvälineitä itsetuntemuksen parantamiseksi.


Päivitetty 28.11.2021
**Koirakouluttajaopintoihini kuului paljon perehtymistä tiettyihin psykologian peruskäsitteisiin kuten Classical Conditioning / Operant Conditioning ja olen lukenut aiheeseen liittyen paljon – siis siitä miten nisäkäs oppii ylipäätään. Ja ihminenkin on nisäkäs 😉…
Joogan ja meditaation saralla yritän opiskella uutta jatkuvasti, myös tieteen näkökulmasta – vaikka intuitiotani kuuntelenkin herkällä korvalla.

Haluan että oma opetukseni perustuu selkeästi asioihin joita voin myös perustella ja avata laajemmin. Esimerkiksi anatomian suhteen kyse on aina tieteeseen perustuvista faktoista (!), on meillä kehoissamme sitten millaisia yksilöllisiä eroja tahansa.
Myös ravintovalmennukseni perustuvat tieteeseen, vaikka asiakkaiden kanssa käytämmekin paljon erilaisia tapoja lähestyä aihetta.
Suurin osa tunnistaa ongelmansa ja tietää mitä pitäisi syödä, mutta keinot hallita mielihaluja tai muuttaa tapoja ovat asioita joihin tarvitaan usemmiten eniten apua.



Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s