Helppo ja nopea tomaattikeitto – takuuvarma resepti

Tätä keittoa olen tehnyt vuodesta toiseen, niin perheelle kuin lomailemassa oleville vieraille ja asiakkaille.
Voisin syödä tätä täydellistä suolaisen, makean ja hivenen happaman yhteistä keitosta loputtomasti. Kevyttä keittoa voi toki huoletta santsata ja tämä soppa sopii hyvin myös painonpudottajan ruokalistalle.

Tomaatit ovat aina hieman eri makuisia, joten mausteiden suhteet muuttuvat hivenen sen mukaan kuinka kypsiä ja makeita tomaatit ovat. Mitä kypsempiä, sen parempi!

Tärkeää on rohkeasti maustaa – maistella kesken kaiken ja toki juuri ennen tarjoilua. Mikäs sen mukavampaa.

Tomaateista ja käytettävästä tomaattimurskasta riippuen tämä maistuu aina joka tapauksessa hieman erilaiselta, joten kaiken ei tarvitse olla niin tarkkaa…Esimerkiksi aurinkokuivattuja tomaatteja käytän harvoin, mutta ne tuovat ihanaa syvyyttä, sama pätee viiniin. Joskus laitan, joskus en.
Joskus käytän valkosipulia todella reilusti ja kerran syödyn keiton jälkeen loppu päätyy pastakastikkeen pohjaksi – johon valkosipulia luonnollisesti meneekin reilummin.

Tätä tomaattikeittoa voi hyvin käyttää myös kastikepohjana tai keittää samantien tiiviimmäksi ja käyttää ketsupin tapaan. Ketsuppia tekiessäsi poista tomaateista siemenet ja käytä tomaattimurskan sijaan paseerattua tomaattia.

Valmistusaineet

  • 4-5 reilun kokoista kypsää tomaattia
  • 1 purkki laadukasta tomaattimurskaa
  • 1/2 -1 punainen paprika koosta ja mieltymyksistäsi riippuen
  • kourallinen makeita kirsikkatomaatteja
  • 4-5 aurinkokuivattua tomaattia
  • 1-3 valkosipulin kynttä.
  • 1/2-1 kasvisliemikuutio
  • (suolaa)
  • pippuria
  • hivenen hunajaa tai ruskeaa sokeria
  • pieni liraus punaviiniä
  • reilusti tuoreita yrttejä makusi mukaan tai kuivattua basilikaa ja/tai oreganoa

Valmistus tehosekoittimessa & kattilassa

  • Kippaa tomaattimurska ja pienen pieni liraus vettä kattilaan sekä kasvisliemikuutio jos sellaista käytät ja anna lämmetä hiljalleen.
  • Pese vihannekset.
  • Pilko paprika ja isot tomaatit pienemmäksi ja poista vihreät kannat isoista tomaateista. Siirrä tehosekoittimeen.
  • Kuori valkosipulin kynnet, pilko pienemmäksi ja laita tehosekoittimeen.
  • Lisää tehosekoittimeen aurinkokuivatut tomaatit ja kirsikkatomaatit.
  • Varmista että tehosekoittimen kansi on kunnolla kiinni ja surauta käytiin. Anna pyöriä sen aikaa että ainekset soseentuvat kunnolla.
  • Kaada seos tehosekoittimesta kattilaan, lisää viiniä, mausta rohkeasti ja kiehauta. Jätä hautumaan muutamaksi minuutiksi, tarkista mausteet ja tarvittaessa lisää.
  • Nauti tekemisestä!
Tomaatti rakastaa avokadoa. Pilko keiton päälle puolikas, kypsä avokado pieniksi paloiksi ja ripottele päälle ihan aavistus suolaa, pippuria ja chilihiutaleita. Ah, mikä combo! Avokado tekee keitosta ruokaisamman ja pitää nälän pois pidempään. Loistava yhdistelmä tomaattikeiton kaveriksi on myös ruisleipä jossa päällä haarukalla muusattua avokadoa ja ripoteltua fetajuustoa. Kokeile!

Vinkkejä…

  • Mitä kypsempiä ja makeampia tomaatteja käytät, sitä makeampaa keitosta tulee. Et välttämättä tarvitse hunajaa tai sokeria, mutta jos tomaatit eivät ole niin makeita tai tomaattimurska on hieman latteaa, pieni makeutus saattaa pelastaa koko sopan! En sinänsä pidä sokerin lisäämisestä ruokaan, mutta suola ja sokeri kulkevat kokatessa kyllä usein käsi kädessä!
  • Jos pidät enemmän suolaisesta, lisää pienen pieni liraus soija- tai worcesterkastiketta. Voit myös kokeilla suolan sijaan. Maista aina ennen suolan / sokerin lisäämistä – ettet turhaan joutuisi laimentamaan keittoa vedellä tai avaamaan toista tomaattimurskapurkkia.
  • Espanjalaiset rakastavat tomate fritoa. Tomaattimurskan sijaan voi käyttää myös tomate fritoa, joka on siis paseerattua tomaattia johon on lisätty oliiviöljyä, suolaa ja sokeria. Fritoa käyttäessä muista olla erityisen tarkkana ettet lisää suolaa tai sokeria ennen maustamista. Jotkut fritot ovat erittäin makeita ja öljyn vuoksi myös tahraavat tehokkaasti – muista essu!
  • Tomaattimurskan sijaan voit käyttää myös kokonaisia säilyketomaatteja. Poista niistä kuitenkin vihreät kannat.
  • Pidän tomaattikeitosta jossa on reilusti sattumia ja purutuntumaa. Lisään välillä keittoon myös esimerkiksi baby pinaattia. Jos haluat sileämpää keittoa, käytä tomaattimurskan sijaan paseerattua tomaattia.
  • Tulisen ruoan ystävät voivat maustaa myös tuoreella chilillä, chilihiutaleilla tai esimerkiksi Chipotle Tabascolla. Myös savupaprika tuo keittoon kivan säväyksen, mutta sitä kannattaa lisätä varoen koska maku on yllättävän voimakas.

Hyvää ruokahalua!

Photo by Daria Shevtsova on Pexels.com

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s