Miten valita itselleen parhaiten sopiva joogaopettajakoulutus, osa 3

Itselleen täydellisen opettajakoulutuksen löytää kun tekee taustatyönsä huolellisesti.
On äärimmäisen tärkeää esittää itselleen paljon kysymyksiä. Toki kysymyksiä tulisi esittää myös koulutusta tarjoavalle taholle, mutta aloitetaan kuitenkin tärkeistä kysymyksistä itselle!

Miksi haluat joogaopettajaksi, vai etsitkö ensisijaisesti koulutusta syventämään omaa harjoitustasi?

Koulutuksen valinnan kannalta on varsin olennaista haluatko opettaa myös muita, haluatko keskittyä vain oman harjoituksesi syventämiseen, etsitkö tukea itsetutkiskeluun ja jooga toimii siinä apukeinona vai mikä oikeastaan onkaan se syy miksi opettajakoulutusta pohdit?
Vaikka koulutusten sisältö näyttäisi ulkoisesti esitteessä samalta, voi niiden sisältö poiketa todella paljon toisistaan. Jonkun koulutuksen pääpaino voi olla anatomiassa ja siinä että pystyt koulutuksen jälkeen opettamaan ns. perusasanat turvallisesti, ja toinen koulutus lähes viittaa kintaalla samoille asioille – jokainen oppilashan osallistuu tunnille aina omalla vastuullaan, vai osallistuuko?

Tarvitsetko oppia opettamiseen, vai oletko ns. synnynnäinen opettaja?
Osaatko helposti sanoittaa mitä teet, mitä oppilaan pitäisi tehdä? Pystytkö helposti puhumaan suurillekin ryhmille, vai ujostuttaako? Miltä äänesi kuulostaa? Onko perussävysi aina napakka ja käskevä, tai puhutko helposti hiljaa ja lyhyenkin sanoman kertomiseen menee tovi?
En suinkaan tarkoita etteikö hyvä opettaja voisi olla ujo tai etteikö tietynlaisella äänellä voisi opettaa. Uskon että jokainen voi olla olla hyvä opettaja niin halutessaan, päättäessään, opiskellessaan ja harjoitellessaan. Me tarvitsemme erilaisia opettajia, koska erilaiset oppilaat, eli asiakkaat etsivät erilaisia opettajia.

Puhun asioista välillä jopa kärjistetyn maallisesti business-näkokulmaan viitateen, koska suurin osa joogaopettajista työskentelee osa- tai kokotoimisena yrittäjänä (vuoden 2020 lopussa tekemäni haastattelun perusteella ). Henkilökohtaisesti tiedän useamman joogaopettajan joka on luopunut opettamisesta koska yrittäjyyteen liittyvät asiat ovat vieneet liikaa resursseja varsinaiselta joogan opettamiselta.

Mieti siis tarkasti mihin opetusta tarvitset eniten. Mikä on tärkein oppi jota odotat?
Tarvitsetko apua oman opettajuutesi vahvistamiseen? Tarvitsetko lisäosaamista ja tietoa faktoista – anatomiasta, asanoista, filosofiasta – niin että voit sujuvasti ja asiantuntevasti opettaa niitä myös muille?
Mitä oikeastaan haluat opettaa? Mikä on se sanoma jota haluat levittää eteenpäin?
Haluatko opettaa sitä mitä osaat parhaiten, vai ehkä jotain muuta?
Mitä haluat opetuksessasi välittää varsinaisen harjoituksen lisäksi? Kohtaavatko arvot arjessasi ja ajatuksesi joogaopettajuudestasi – vai ohjaako sinua eteenpäin kuva siitä ‘mitä haluaisit olla’? Kuvitteletko itsesi ihailemasi joogaopettajan saappaisiin?

Mikä joogasuuntaus tai -tyyli sinua puhuttelee? Millainen on oma harjoituksesi?

Kuinka kauan olet tehnyt omaa harjoitusta?
Millainen oma harjoituksesi on tällä hetkellä?
Millaista harjoitusta teet mieluiten?
Haluatko pysyä siinä mitä teet mieluiten, vai haluatko lisää haasteita?
Kuinka suurta osaa jooga näyttelee elämässäsi?
Kiinnostaako sinua kaikki joogan osa-alueet, vai esimerkiksi vain asanaharjoitus?
Näetkö itsesi suuren kuntokeskuksen korotetulla lavalla vai pienen studion hämärässä?
Millainen on kehosi? Ovatko kaikki asanat sinulle ylipäätään mahdollisia? Tai tarvitseeko olla?

Selvitä siis itsellesi mahdollisimman tarkoin ainakin seuraavat asiat:

  • Miksi haluat opettaa?
  • Mitä haluat opettaa?
  • Haluatko opettaa päätyöksesi? Jos vastasit kyllä, onko sinulla kokemusta & näkemystä yrittäjyydestä?
  • Missä haluat opettaa? Tämäkin on tärkeää. On eri asia ohjata ryhmäliikuntaa kuntokeskuksessa kun tarjota henkilökohtaista ohjausta esim.liikuntarajoitteisille.
  • Mikä on TÄRKEIN asia johon tarviset tukea / opetusta / kannustusta?
  • Miten itse opit parhaiten?
  • Etsitkö tarkkaan organisoitua, huolellisesti jäsenneltyä & aikataulutettua ja viimeisimpään tutkimustietoon nojaavaa, perinteistä koulutyyppistä opetusta vai viihdytkö paremmin hieman boheemimmassa ympäristössä? Sopiiko sinulle paremmin hieman avarakatseisempi opetustapa joka nojaa jokaisen oman sisäisen opettajan löytämiseen, esim. niin ettei varsinaista loppukoetta ole lainkaan?
  • Oma joogasi ja elämänkatsomuksesi? Kulkeeko se käsikädessä nykytiedon kanssa, vai koetko että esim. Perinteinen Kiinalainen Lääketiede on lähempänä sydäntäsi? Puhutteleeko energiakanavat vai puhutko mieluummin esim. hermoston toiminnasta ja nivelten hyvinvoinnista?

Olen osallistunut erääseen – ei joogaan liittyvään koulutukseen johon olin erittäin pettynyt. Jälkikäteen ymmärsin etten ollut esittänyt itselleni riittävästi kysymyksiä, mutten myöskään järjestävälle taholle. Kuvittelin että kun otsikko vastasi kysymykseeni, saisin koulutuksesta sen mitä olin etsimässä. Se, että koulutus oli huomattavasti suppeampi kuin ajattelin, eikä tuonut minulle oikeastaan mitään uutta, ei ollut koulutusta tarjoavan tahon syy. Koulutus myös tarjosi rahat takaisin ensimmäisen kahden viikon aikana osallistumisesta, mutta olin liian kiireinen keskittyäkseni (verkkokoulutus) aikatauluun jotta olisin tajunnut pyytää palautusta ajoissa. Olin myös alunperin kirjoittanut tavoitteeni hieman väärin. Olin keskittynyt siihen mitä minun pitäisi tehdä, enkä siihen mitä odotin koulutukselta. Jos olisin siis alunperin kysynyt itseltäni riittävästi kysymyksiä, olisi minulla ollut kriteerit millaista koulutusta olin vailla, ja järjestävän tahon olisi ollut helppo vastata niihin. Jos olisin toiminut näin, en olisi päätynyt kyseiseen koulutukseen!

Kaikki ei siis ole vain myyjän vastuulla. Asuntokaupoissakin ostajan edellytetään selvittävän tiettyjä asioita, ja hevoskaupoissakin on jo vakiokäytäntö että ostaja voi (omalla kustannuksellaan) selvittää ja tutkia hevosesta kaiken mahdollisen ennen ostoa. Toki siitäkin huolimatta voi joskus käydä hullusti jos kemiat ei koeratsastuksesta huolimatta kohtaakaan. Ja toki – jos sitten kävisi niin kurjasti ettei mainospuheissa luvatut asiat toteudu, on syytä reklamoida välittömästi. Se, että osallistut joogaopettajakoulutukseen ei tarkoita sitä että ystävällisyyden ja hyväntahtoisuuden nimissä tarvitsee hyväksyä mitä tahansa. Koulutus on usein kallis joten rahoilleen voi ja pitää vaatia vastinetta, vähintäänkin se mitä on luvattu.

Seuraavassa osioissa pohditaan mitä joogaopettajakoulutusta tarjoavalta yritykseltä ja sen pääopettajilta kannattaa kysyä tai selvittää.


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s