Kuinka edullisesti Espanjassa elää?

Hintoja vertaillessa tulee olla kriittinen ja todellinen hintavertailu tulisi tehdä saman merkkisten tuotteiden kesken.

Kuten Suomessakin, Espanjassakin sijainti vaikuttaa oleellisesti hintaan, puhutaan sitten asunnon tai kahvikupillisen hinnasta. Myös tulotasojen erot on syytä huomioida hintoja pohtiessa, samoin maiden erilaiset verotukset.
Jos Espanjassa elää suomalaisella tulotasolla, on varmasti sitä mieltä että eläminen tulee huomattavasti edullisemmaksi. Jos taasen työskentelee espanjalaiselle yritykselle ja espanjalaisen palkkatason mukaan, ei hintataso välttämättä tunnukaan enää edulliselta.

Keskiansio on Suomen tasoa pienempi, mutta jälleen on muistettava että palkkaus riippuu toki täysin työtehtävästä ja työpaikasta.
Jos bruttopalkka on 1300 euroa kuukaudessa, ja siitä on maksettava asunnon vuokra, sähkölasku, puhelin, auton vakuutukset, lasten hoitomaksut –  ei kukkaroon jäävä ruokaraha tunnukaan enää kovin suurelta. Jos sinne ylipäätään mitään jää!

Kahvin saa baarissa halvimmillaan eurolla, kalleimmillaan tavallisesta kupposesta saa pulittaa Marbellan Puerto Banuksessa viisi euroa.
Moni ravintola tarjoaa päivän menua alle 10 eurolla. Usein menuun kuuluu alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka tai kahvi, sekä lasillinen viiniä tai olut. Monessa paikassa ruoka on hyvää ja annoksetkin reilun kokoisia.
Tapas, eli pieni suolapala kuten pala patonkia juustolla ja pieni olut maksaa halvimmillaan euron. Lasillinen talon viiniä usein kahdesta kolmeen euroon.

Kassakuitista poimittuja hintoja:
Litra soijamaitoa 0,88
Patonki 0,75
Omenamuffinssi 0,70
Paketti kahvia 1,18
2 kiloa ”uusia” perunoita 2,00
2 isoa punaista paprikaa 1,56
Paketti keittokinkkua 1,80
4 isoa avomaankurkkua 1,13
n.500g kanafilettä 3,98

Espanjastakin löytyy vegaanisia ja ei eläimillä testattuja tuotteita, varsinkin ns. Ecokaupoista. Kasvipohjaisten proteiinilähteiden, ns. ‘lihankorvikkeiden’ saatavuus ei ole lähelläkään Suomen tasoa. Perinteisiä linssejä ja papuja saa kyllä erittäin edullisesti, mutta esim. Nyhtökauraa tai Härkistä ei taida saada kuin Fuengirolasta?

Sanonnan mukaan köyhälle kaikki on kallista. Eurolla saa kuitenkin edelleen Espanjassa Suomea enemmän – ruokaa ja juomaa. Ellei sitten pidättäydy scandimarkettien tarjonnassa ja maksa tuotteista enemmän kuin Suomessa. Ostin juuri Nyhtökaurapaketin hintaan 5,95€ ja Härkistä 7,95€. Maksan tosin mielelläni koska koen valintani tukevan omaa terveyttäni, sekä ymmärrän että tuotteen kuljettaminen Espanjaan maksaa.

Asuminen on suhteellisen kallista, koska suuren kysynnän vuoksi vuokrahinnat ovat suurelta osin lähteneet jo ihan laukalle. Sähkö on kallista, eikä auton tankkauskaan edullista ole. Julkinen liikenne, autovakuutukset ja ‘ei merkkikorjaamon’ käyttäminen ovat sen sijaan huomattavasti edullisempia kuin Suomessa. Moni perheetön aikuinen asuukin kimppakämpässä korkean vuokratason vuoksi.

Palveluiden, esim. kampaajan tai hierojan hinnat vaihtelevat täysin sijainnin ja palveluntarjoajan mukaan. Marbellassa tunnin urheiluhieronta voi maksaa 45€ tai 125€, hiusten leikkaus 15€ tai 65€, ravintolalounas 7€ tai 95€. Toki laadussa ja palvelussa on myös eroja. On eri asia oletko hieronnassa kampaamon siivouskomeroa muistuttavassa takahuoneessa vai luxushotellin spa-osastolla. Siksipä onkin tärkeää hintoja vertaillessa pitää mielessä mitä oikeastaan vertaa!

Oman kokemukseni mukaan vegaani- ja luomuravintoloissa ei maiden keskellä ole suuria hintaeroja. Näissä paikoissa harvoin selviää alle 25 eurolla jos haluaa ruoan lisäksi juoman ja jälkkäriksi kahvin. Ruokakaupassa sen sijaan 25 eurolla Espanjassa saa edelleen paljon. Pienen perheemme kuukauden ruokalasku on nyt useamman vuoden kokemuksella todettu kutistuneen lähes puoleen!

Tämä kirjoitus on muokattu 1.4.2018 Olemoon kirjoitetusta.
Olen monessa mukana ja intoni uusien asioiden tekemiseen sekä asioista kirjoittamiseen ei hevillä laannu! Koska aikani ei kuitenkaan riitä kaikkeen, keskitän jatkossa kaiken viestinnän JA’ninas loungen alle, on kyse sitten Espanjassa asumisesta, joogan opettamisesta tai koirien kouluttamisesta – sama koskee sosiaalista mediaa.
‘ We can do anything, but not everything. ‘

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s