Talo Espanjasta – muutto käynnissä!

Tätä kirjoittaessa mies on notaarilla virallistamassa kauppaa Marbellan asunnostamme ja luovuttamassa avaimia.
Minä istun lainakodin olohuoneessa viltti jaloilla ja kirjoitan. Kahvi höyryää kuumana kupissa ja ilmalämpöpumppu hurisee.
Ulkona +15 ja kosteaa. Aurinko pilkahtelee, vaikkakin sääennuste lupaa koko viikoksi vettä.
Hyvä niin, sillä kuivuus alkoi huolestuttaa jo ihan tavallisiakin tallaajia, ja tulevina päärynäfarmareina myös meitä.

Päärynäpuut ovat oikeastaan sivuseikka, talo ja paikka valittiin muista syistä. Ottaen kuitenkin huomioon, että jo pelkkiä päärynäpuita on satoja, täytyy niille toki keksiä myös käyttöä.
Luotan Universumin apuun tässäkin asiassa, sillä ohjasihan se meidät jo väliaikaisesti keskelle hedelmätarhoja, ja tiluksien omistaja tekee töitä myös muille. Ehkä pääsemme hänen kanssaan alkuun!

pala paratiisia
Minni ja Iines lainakodin pihalla.

Väliaikainen kotimme on kuin pala paratiisia!

Ihana, espanjalainen talo keskellä hedelmähehtaareja. Aidattu piha, omassa rauhassa, ja appelsiinit sekä sitruunat voi poimia suoraan puista. Muutama oliviipuukin näyttää olevan vielä täynnä, pääsen siis kokeilemaan maustettujen oliivienkin säilöntää!
Talon lukuisat makuuhuoneet laittavat väkisinkin suunnittelemaan joogaretriitin pitämistä. Pitkä viikonloppu joogaa, mielenkiintoisia keskusteluja, hyvää ruokaa ja päivälepo appelsiinipuun alla mielenkiintoisen kirjan kanssa…

Jos paikka on paratiisi, niin matka onkin pienesti kivikkoinen kun saamme muuttaa kaiken kahteen kertaan.
Ensimmäinen kerta on nyt jumpattu ja lainakotimme on kuorrutettu laatikoilla. Onneksi oli ystävän mies apuna kantamassa!
Lukemattomat laatikot ja loputon irtosälä – kukkaruukut, painepesuri, kite surf- varusteet, tuulettimet, silityslauta ja sata muuta tavaraa joita on vaikea mahduttaa laatikoihin – ovat tietysti täällä, missäs muualla. Päärynälaaksoon pääsemme vasta parin viikon päästä.

Lainakodin piha on todella viihtyisä.

Nyt on siis hyvää aikaa tutkia Coínin seutua. Paikka on osittain tuttu, mutta suurelta osin vielä varsin tuntematon. Ensimmäisenä on tietysti etsittävä joogastudio!

Päärynälaakso sijaitsee kätevästi Mondan puoleisella laidalla ja hurautamme päätielle silmänräpäyksessä. Matka Marbellaan kestää vain 20 minuuttia, joten työt sillä suunnalla jatkuvat tuttuun tapaan. Alkuvuosi on kuitenkin pyhitetty uuteen elämänvaiheeseen astumiselle, unelman toteutumisesta nauttimiselle, eli vanhaan taloon ja sen salaisuuksiin tutustumiselle.

Kiitos elämä❤️🍐ja kaikki te jotka olette olleet matkassa mukana, tavalla tai toisella!

sitruuna- ja appelsiinipuiden keskellä
Nyt ollaan maaseudulla!



Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s