Viisi vinkkiä Espanjan maaseudusta haaveileville

Ilmastonmuutoksesta ja sen tuomista ääri-ilmiöistä huolimatta Espanjaan riittää tulijoita. Asuntokauppa käy kiivaana ja varsinkin rannikko pullistelee äärirajoilla jo monin tavoin. Marbellassa hinnat ovat lähteneet ihan lapasesta, mutta sehän ei rahakkaita pysäytä, päinvastoin. Tekee kohteesta entistäkin kutsuvamman.
Mekin roikumme täällä vielä yli kymmenen vuoden jälkeen kynsin ja hampain, tosin Marbellan humusta maalle downshiftanneina. Koemme että Espanjassa elämänlaatu on (edelleen) niin paljon parempaa, että kannattaa kärsiä kuumaa ja rakkaitten ihmisten ikävöimistä.

Ennen maallemuuttoa selvitimme lukemattomia asioita, mutta moni juttu selviää vasta paikan päällä. Ja kantapään kautta tietenkin. Talo Espanjasta – kategoriasta löytyy paljon muutakin käytännössä opittua, ja paljon tarinaa siitäkin kuinka ihanaa täällä on. Elämme edelleen unelmaamme todeksi, vaikka rehellisyyden nimissä on sanottava että varsinkin eläinten kanssa on joskus enemmän huolta kuin kenellekään soisi. Mutta niinhän se on aina, asuu sitten missä maassa tahansa. Täällä sentään eläinlääkärilaskut ovat vielä maksettavissa. Tämän päiväinen kontrolli koiralle maksoi 31€.

SELVITÄ ASUINPAIKAN VESITILANNE
Coinissa vettä on aina ollut paljon. Viime vuosi oli varsin poikkeuksellinen, mutta pääsääntöisesti täällä on riittänyt vettä. Alue on edelleen tunnettu Malagan puutarhana, eikä syyttä. Naapurikaupungeissa tilanne on järjestäen ollut paljon huonompi. Äläkä missään nimessä osta taloa jossa on pelkkä kaivo. Olet pulassa ennemmin tai myöhemmin, eikä tankkiautolla veden tilaaminen ole halpaa. Tai jos ostat, ainakin tiedät mikä vaara vaanii nurkan takana.

SELVITÄ MILLAINEN KASTELUJÄRJESTELMÄ PUUTARHASSA / VILJELYKSILLÄ ON
Jos puutarhan tai viljelysten (mitä ikinä ne sitten ovatkaan) koko on talon yhteydessä olevaa terassia suurempi, tarvitset kastelujärjestelmän. Turha kuvitella että kävelet letkun tai ämpäreiden kanssa kastelmassa. Et jaksa, ainakaan jos mielit tehdä mitään muuta. Nekin kasvit jotka eivät tarvitse paljoa vettä, tarvitsevat sitä kuitenkin. Kasvit voivat selvitä hengissä vähälläkin, mutta jos haluat että ne kukkivat, kasvavat ja tuottavat satoa, vesimäärä on todennäköisesti tuplat siitä mitä kuvittelet. Ehkä jopa enemmän.

Aurinko polttaa niin kasvit kuin kastelujärjestelmän putketkin, joten jos järjestelmä on kovin vanha, joudut todennäköisesti pian uusimaan sitä. Ainakin osia. Perusletku tai liittimet eivät ole kalliita, mutta jos pitää rakentaa hehtaarillle kaikki uusiksi, ehkä maahankaivettuja syöttöputkia myöten, voit unohtaa ainakin parin seuraavan vuoden lomamatkat, auton vaihdon ja kattoremontin.

USKO ETTÄ VÄHEMMÄN ON ENEMMÄN
Mitä vähemmän hoidettavaa puutarhaa tai viljelyksiä on, sitä parempi. Ainakin ajankäytön ja veden suhteen. Mitä enemmän lajeja ja laatuja, sitä enemmän on tiedettävä miten niitä hoidetaan. Leikataan, lannoitetaan, kastellaan, pidetään poissa homeet, punkit, kirvat, etanat ja muut. Työn määrä suhteessa tulokseen voi joskus tuntua melko älyttömältä. Että varaudu siihenkin. Mutta kukapa puutarhahommissa kiirettä pitäisi tai pelkkää lopputulosta ajattelisi?
Ja sen kastelun vuoksi on helpointa jos kaikki kasteltavat ovat edes jollain tapaa samalla suunalla, eivätkä sikin sokin pitkin lääniä. Voi käydä myös niin, että kun näet kuinka paljon vettä esim. mangopuu tarvitsee, lakkaat kastelmasta ja siirryt syömään kaktuksen hedelmiä tai viikunoita. Vanhat viikunapuut pärjäävät ilman kastelua, ne löytävä vettä kyllä. Mutta niiden juuret voivat rikkoa keittiön viemäriputken tai kaivautua muuratun kaivon läpi. Eli eivät nekään, tietenkään, ilman vettä elä. Katso siis miten puut sijoittuvat taloon nähden.

Rikkaruohotaisto on loputon. Parasta on hommata lampaita jotka syövät maatasolta lähes kaiken, vuohet nirsoilevat ja syövät vain kaiken mihin et haluaisi niiden koskevan. Tasamaatontille on syytä keksiä käyttöä, tai kaikki aikasi menee riitelyyn rikkaruohojen kanssa. Lopulta ne kasvavat sinua pidemmiksi, ja ovat niin piikikkäitä että tarvitset lähinnä moottorisahan niiden kukistamiseen. Tilaa on kiva olla, mutta jonkun on hoidettava kaikki tavalla tai toisella, sillä metsäpaloriskien vuoksi ryteikötkään eivät ole suotavia.

ODOTA VUOSI JA NAUTI SIITÄ MISSÄ OLET
Usein kehotetaan uuteen paikkaan muuttaessa odottamaan vuosi ennen muutosten tekoa. Että näkee ympäri vuoden mitä kasvaa missäkin ja miten. Siinä on järkeä. Ei välttämättä tule ajatelleeksi että silläkin on merkitystä miten sadevedet tontilla kulkevat, tai miten maaperä käyttäytyy kaivojen ympäristössä. Meille kävi niin että pari vuotta vaalimamme, viisi uutta avokadopuuta kuolivat kun niiden juuret olivat liian pitkän aikaa märkänä. Istutimme ne tasamaalle, kohtaan jossa vesi jää seisomaan jos sitä tulee vähänkin enemmän. No mistäpä tämän olisimme voineet tietää? Emme mistään, paitsi jos olisimme malttaneet vuoden. Olisimme nähneet että paikka sopisi paremmin jollekin ihan muulle. Odota siis, jos vain suinkin pystyt ja maltat. Nauti siitä mihin olet muuttanut, tutki tiluksia, tee muistiinpanoja, suunnittele, opiskele, fiilistele. Tutustu naapureihin, sillä hyviä naapurisuhteita ei voi koskaan hehkuttaa liikaa.

ÄLÄ OTA HEVOSIA
Hevoset on meidän juttu, mutta niiden tultua vuorokaudesta on kummasti kadonnut tunteja 😉. Ja kaikki on tietysti pois puutarhan puunaamisesta. Kasvimaa ei tänä vuonna todellakaan läpäisisi marttojen katselmusta. Hevosten tultua viivottimella vedetyt, rikkaruohottomat rivit ovat enää kaukainen muisto. Saattaa olla että ensi kesänä laitan enää pelkkiä tomaatteja, ne kun kasvavat ylöspäin, niin pääsevät ruohoja karkuun.

Meillä on melkoinen lauma adoptoituja tyyppejä (kissoja, koiria, kanoja, vuohia, hevosia), ja iloitaan jokaisesta. Usein ollaan ihmetelty että miten onkin käynyt niin hyvä tuuri että just nämä loistavat persoonat ovat päätyneet meille. Mutta se, että joku menee siinä sivussa missä toinenkin, ei pidä paikkaansa. Kissoista korkeintaan, eikä oikein niistäkään. Kastelualtaan kalat ovat kyllä huolettomia. Ehkä siis aloitat adoptiolaumasi niistä😉.

    Nyt kun katson kuluneita vuosia taaksepäin, en usko että tekisimme montaakaan asiaa toisin. Jokusen kylläkin. Muuttaisimmeko vielä tänne? Ehdottomasti. Kuten espanjalainen ystävämme María sanoo, paikka on paratiisi.

    Leave a comment