Pandemia erottaa ihmiset toisistaan entistä pahemmin

Pandemia erottaa ihmiset toisistaan entistä pahemmin

Suomen presidentti Sauli Niinistö peräänkuulutti muutama päivä sitten koronavirukseen liittyvässä puheessaan yksilön vastuuta mutta myös yhteenkuuluvuutta ja toisten huomioimista. Terveydenhuoltoalalla työskentelevät ovat aina olleet jaksamisen rajoilla ja monin osin suuressa palkkakuopassa. Heidän huumorinsa näyttää olevan tässä kohden totaalisesti loppu. Sosiaalinen media on täynnä sairaanhoitajien ja lääkäreiden 'pysykää kotona' hätähuutoja. Kansalaiset eivät ota ohjeistuksia tosissaan, vaan [...]

3 vinkkiä kehon rentouttamiseen ja mielen rauhoittamiseen

3 vinkkiä kehon rentouttamiseen ja mielen rauhoittamiseen

Lauantai-iltana 14.3.2020 Espanjassa julistettiin State Of Alarm, eli hälytystila, joka suomalaisten suussa kääntyi toimiensa vuoksi samantien ulkonaliikkumiskielloksi. Kaupassa, apteekissa tai muuta pakollista asiaa voi käydä hoitamassa, mutta muutoin on pysyttävä kotona. Viranomaiset ovat tehneet monin tavoin selväksi että määräyksiä on toteltava. Kun lääkärit joutuvat valitsemaan hoidettavat sillä perusteella keillä on parhaat mahdolliset selviytyä, on selvää [...]

Haaveet todeksi – elämä tuo eteen sitä mitä uskallat toivoa!

Haaveet todeksi – elämä tuo eteen sitä mitä uskallat toivoa!

Pienenä ponityttönä haaveilin että voisin laukata Englannin sumuisilla nummilla, karautella täyttä laukkaa karjapaimenten kanssa villissä lännessä tai ratsastaa koko kesän niin kuin Nummelan ponitalli-kirjoissa aina tehtiin. Joka joulu toivoin että saisin joululahjaksi oman ponin. Elämässäni on ehtinyt olla montakin omaa ponia ja hevosta, tosin nyt nautin vuokrahevosella harrastamisen huolettomuudesta. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen... Ystävättären [...]

Kuinka edullisesti Espanjassa elää?

Kuinka edullisesti Espanjassa elää?

Hintoja vertaillessa tulee olla kriittinen ja todellinen hintavertailu tulisi tehdä saman merkkisten tuotteiden kesken. Kuten Suomessakin, Espanjassakin sijainti vaikuttaa oleellisesti hintaan, puhutaan sitten asunnon tai kahvikupillisen hinnasta. Myös tulotasojen erot on syytä huomioida hintoja pohtiessa, samoin maiden erilaiset verotukset.Jos Espanjassa elää suomalaisella tulotasolla, on varmasti sitä mieltä että eläminen tulee huomattavasti edullisemmaksi. Jos taasen työskentelee espanjalaiselle yritykselle [...]

Ilon nukkuessa, arvostelija herää helposti ja tuomitsija tarttuu toimeen

Ilon nukkuessa, arvostelija herää helposti ja tuomitsija tarttuu toimeen

Joskus ihmisellä voi olla elämänilo kateissa. Yksi on hukannut itsensä muiden perheenjäsenten toiveiden alle, toinen kadottanut sisimpänsä työn pyörteisiin, kolmas jäänyt narsistisen puolison jalkoihin. Joskus syystä tai seitsemännestä ilo ja onni vain tuntuu oleva kateissa, joidenkin muiden luona viihtyvänä vieraana. Tilalle saattaa tuppautua arvosteleva asenne, joka etsii syitä muista tai tarkkasilmäinen tuomitsija joka leimaa jo [...]

Havaintoja Espanjaan muutosta – näin olen muuttunut itse

Havaintoja Espanjaan muutosta – näin olen muuttunut itse

Etanaakin rauhallisempaan tahtiin etenevässä aamuruuhkassa tein tilaa letkaan liittyvälle. Ikävä kyllä tilan vei joku täysin muu hurjapäinen kaahari aiheuttaen todellisen vaaratilanteen. Minä tööttäsin villisti, ja vaihdoimme katseita sekä erilaisia käden heilautuksia hänen kanssaan kenelle tila oli tarkoitettu. Myönnän että olen aina ollut melko nopeasti kiihtyvä ja tasaantuva myös, mutta suonissani virtaava veri on selvästi saanut [...]

Guru katosi savuna ilmaan

Guru katosi savuna ilmaan

Syntyjä syviä pohtiessani olen joskus kaivannut gurua kenen puoleen kääntyä. Tahoa jonka sana ja viisaus olisi se ainut ja oikea. Niin kuin pieni lapsi luottaa vanhempiensa sanaan - isän tai äidin vastaus on ainut oikea ja pysyy sellaisena vaikka muu maailma sanoisi mitä ja mantereet vaihtaisivat paikkaa. Seurasin aikoinaan syvästi ihaillen erästä joogaopettajaa. Uskoin kaiken [...]