Kuka?

Janina =
Raitista ilmaa rakastava, meditaatiosta rauhoittuva ja pitkiä rantakävelyjä päivittäin itselleen salliva joogaopettaja & hyvinvointivalmentaja.
Pöytälaatikkokirjailija joka kirjoittaa tilauksesta myös muille, mutta vain silloin kun annetut raamit eivät ole liian rajoittavat. Horoskooppinsa mukaisesti (rapu) osaa luoda ympärilleen rauhallisen ja kodinomaisen tunnelman sekä hoivaa mielellään muita. Elementtinsä kuun mukaisesti intuitiivinen, herkkä ja tunteella elävä.

Lounge=
Kuvastaa kiireetöntä olotilaa jossa on on hyvä olla ja oleskella. Turvallista tulla nähdyksi ja kuulluksi juuri sellaisena kuin on, aitona itsenään. Arvostettuna asiakkaana mutta ennen kaikkea ihmisenä. Joskus tila muodostuu kotikeittiöön tomaattikeiton äärelle, usein joogamatolle nurmikolle tai rantahiekalle. Loungen mielentilan löytää myös vuorten välissä olevasta eväshetkestä tai illan hämärtyessä tarot-korttien pariin yhdessä kerääntyessä. Olotilaan, loungen mielentilaan pääsee helposti myös joen törmällä istuessa, jalat virkistävään veteen upottaessa -kun lapsenomaisesti jännittää näkeekö ensin suuren sudenkorennon vai pienen pienen kilpikonnan.

Yksilöllisesti räätälöityjä jooga- ja patikointihetkiä, -retkiä sekä pidempiä ekskursioita niin yksin kuin isommallakin porukalla reissaaville.

beach

“Kerään muistikirjoja, olen “beagle mom” eli perheeseen kuuluu kahden aikuisen bonuslapsen lisäksi mies ja kaksi alati huomiota vaativaa beagleä. Sydäntäni lähellä ovat myös hevoset, rakastan hyvää ruokaa ja liikutun aidoista kohtaamisista sekä pienistä luonnon ihmeistä. Kuplin ilosta kun saan kahlata koirien kanssa joessa, bongata värikkäitä sudenkorentoja tai leikkiä aarteenmetsästystä rannalla aikaisin aamulla.
Muilla mailla retkeilen erityisen mielelläni kirjakaupoissa ja lukeminen onkin kirjoittamisen lisäksi minulle parasta palautumista. Tunnen olevani oikealla polulla jokaisen joogatunnin Namasten jälkeen ja joogasaralla opintoni jatkuvat. Samalla kun on jo valmis, onkin aivan kesken ja vasta alussa. Jooga on myös hyväksyntä ikuiselle opiskelulle ja keskeneräisyydelle, elämäntapa.”

IMG_6846

Jokaisen keho on erilainen ja vaikka perusperiaatteet ja -linjaukset ovat samat, jokaisen meistä täytyy löytää oma tapamme tehdä joogaharjoitusta.

Ohjaan pääosin lempeitä slow flow ja yinjooga-tunteja jotka sopivat loistavasti myös aloittelijoille.

Uskon että kehomme varastoi käsittelemättömät asiat ja ajatukset. Tunnetilojen tunnistaminen, kehoviestien kuuntelu ja niiden ymmärtäminen on tärkeä osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Jooga on ollut itselleni suorastaan hengenpelastus, ja ainakin hengityksen pelastus! Ilolla ja innolla opiskelen koko ajan lisää, ihmisistä ja ihmisyydestä. Opin jokaisesta joogahetkestä, patikointiretkestä, kohtaamisesta myös itse. Kiitos kun olet mukana.

Nähdään pian!
Janina

PS. Lisää minusta löydät blogista.