Blog

Sisäinen siivouspäivä

Sisäinen siivouspäivä

Buddhan opetukset, hiljaisuuden viisaus, yhteys luontoon ja kokemuksellisuus ovat korostuneet elämässäni viimeisen vuoden aikana suuresti. Vaikka ymmärrän että henkistä päämäärää kohti kulkeva polku on oikeastaan loputon, ja välillä kuuluukin kaatua ja palata pari askelmaa taaksepäin - mieleni silti kaipaa hyvinkin kiihkeästi perille pääsyä. Olen kaiketi ymmärtänyt että asioiden lisääminen ei edistä tavoitetta tai perille pääsyä. [...]

Olemattoman aarteen metsästys

Olemattoman aarteen metsästys

Tutkimusten mukaan sosiaalinen media ahdistaa nykyään enemmän kuin viihdyttää. Useita meistä. Siitä huolimatta jämähdämme päivittäin rullaamaan alas, alas alas, alas - etsimään olematonta aarretta. Päivitystä jota luulemme tarvitsevamme, uutista jota luulemme kaipaavamme. Kuvia tarkkaan asetelluista illallisista, kuntosaliselfieitä, viinilaseja rantabaarissa aurinkovarjon alla. Tuntia myöhemmin palaamme takaisin tosielämään entistäkin turhautuneempana, ärtyneempänä ja väsyneempänä. Mietimme miksi emme käyttäneet aikaa [...]

Makeaa mahan täydeltä Marbellassa

Makeaa mahan täydeltä Marbellassa

Marbella sijaitsee noin 45 min ajomatkan päässä Málagan lentokentältä ja noin 30 min ajomatkan päässä suomalaisten paremmin tuntemasta Fuengirolasta. Tämä suihkuseurapiirien juhlimispaikkana ja julkkisten näyttäytymisareenana tunnettu kaupunki tarjoaa paljon myös tavallisissa varvastossuissa tepasteleville. Tässä jutussa liikutaan kuitenkin luxusmerkkien perässä! Puerto Banus Maailman kuulussa huvivenesatamassa vierailussa on riskinsä. Kukkaro voi keventyä ja luottokortti kuumentua - shoppailija [...]

Välitila

Välitila

Välitila - tilaa olla välillä vai tila olla välittämättä väleistä tilojen väleissä? Tyhjä, vai tyhjää täynnä? Ooh, sanoihin takertumiset ja niillä leikkiminen on hauskaa. Hauskuus on tosin kaukana kun takertuu pilkkuun liiaksi, saati sitten jos maalaa sanomisensa vain mustalla tai valkoisella. Väli sana on varsin laajasti ymmärrettävä ja välitila on kummitellut mielessäni jo painolastiksi saakka, on [...]

Oletko tullut nurkkaan ajetuksi?

Oletko tullut nurkkaan ajetuksi?

1970- ja 80-luvulla lapsia laitettiin päiväkodeissa ja kouluissa nurkkaan häpeämään tai kärsimään rangaistusta. Opettajat saattoivat ottaa ronskisti kiinni olkapäästä ja taluttaa pahantekijän miettimään tekojaan. Karttakepillä napauttelu ei ollut harvinaista. Joskus joku retuutti korvasta. Yläasteella matematiikan opettaja käski ulos samantien kun olin astunut sisälle luokkaan. En ollut ehtinyt tehdä tai sanoa mitään, vanhat synnit riittivät karkotukseen [...]

Miksi kasvissyöjä lihoo?

Miksi kasvissyöjä lihoo?

Väärinkäsitysten välttämiseksi pari termiä heti alkuun. Vegaanista puhuttaessa tarkoitetaan ettei kyseinen henkilö syö mitään eläinperäisiä tuotteita. Ei siis maitoa, juustoa eikä mitään muutakaan mikä on saanut alkunsa tai edes osansa eläimestä. Kasvissyöjällä usein tarkoitetaan että henkilö syö pääosin kasviksia, mutta voi käyttää myös eläinperäisiä tuotteita. Kasvikset - hedelmät, vihannekset, juurekset, ovat terveellisiä. Kasvispainotteinen ruokavalio ei [...]

5 syytä miksei kannata muuttaa Espanjaan

5 syytä miksei kannata muuttaa Espanjaan

Varsinkin pakkasten palelluttamana moni haaveilee etelään muuttamisesta. Se tunne kun voi upottaa varpaat hiekkaan, kääntää kasvot aurinkoon ja avata kylmän juoman... Hetki sitten kerroin oman unelmani toteutumisesta ja viisi syytä miksi kannattaa karistaa Suomen lumet kintereiltä ja siirtää kirjat Espanjaan. Syitä on toki lukemattomia ja jokaisella muuttajalla ne toki vaihtelevatkin. Jokaisen kokemus on omanlaisensa, mutta yhteisiä [...]