Selluliitin salaperäinen elämä

Viime aikoina olen keskittynyt pääosin joogaan, joogafilosofiaan, henkisen kasvun ja aikuiseksi kasvamisen pohdintaan. Joskus pohdiskelu ja analysointi voi kääntyä jopa itseään vastaan – joten välillä on syytä “palata maan pinnalle” ja sukeltaa jonnekin ihan muualle. 42-vuotiaana alkaa olla jo suhteellisen sinut itsensä kanssa, mutta lähes päivittäin huomaan silti pohtivani jotain ulkonäköön liittyvää seikkaa. Viime aikoina olen seurannut jaloissani tapahtuvia muutoksia – selluliitin elämää.
Se on oikeastaan aika mielenkiintoista, kun miettii kuinka monimutkainen ja kiehtova ihmisen keho onkaan! Ethän lue juttua liian ryppyisellä otsalla, sillä se on kirjoitettu hymyssä suin.

Selluliitti – Wikipedian mukaan ihon epätasaisuutena näkyvä, aineenvaihdunnan hidastumisen seurauksena muodostuva rasvakertymä. Lääketiede määrittelee sen ihon sidekudoskerroksen tulehdustilaksi. Nainen määrittelee sen totaaliseksi ilonpilaajaksi, hameenhelman lyhennyksenestäjäksi, sukkahousuihin pakottajaksi.

Selluliitti on kesänaisen pahin vihollinen, joka pilaa niin häät kuin juhannusjuhlatkin.
Se pulpahtaa pahimmillaan pintaan juuri silloin kuin sitä vähiten kaipaisi. Silloin kun olet ostanut 200 euron bikinit ulkomaanmatkaa varten, ja loppujen lopuksi hiippailet koko loman nilkkoihin saakka yltävä sarongi ympärilläsi. Ärtyneenä palaat kotiin yhtä valkoisena kun lähtiessäsi, niin että ystäväsi eivät edes usko sinun olleen missään.
Et tavannut elämäsi Pabloa tälläkään Mallorcan matkalla. Huokaus. Joudut taas odottamaan kokonaisen vuoden ennen seuraavaa mahdollisuutta kohdata lihaksikas uimavalvoja, salskea puutarhuri tai häikäisevän komea tarjoilija, joka vinkkaa silmää vihjailevasti aina drinkin sinulle tuodessaan.

Selluliitti pilaa hääyön. Juuri sen josta olet haaveillut koko elämäsi – kuinka erilaiselta elämä (ja seksi) sitten tuntuukaan kun on kultaa sormen ympärillä ja tahdon sanottu satapäisen ystäväjoukon (ja riitelevien sukulaisten) keskellä.
Kaikesta rakkaushuumasta ja odotuksesta huolimatta tunnet itsesi epävarmaksi rumaakin rumemmaksi ankanpoikaseksi ja haluaisit pitää stay up sukat jalassa koko yön. Toivot että aviomiehesi pitää sukkien pitsireunaa kiihottavana, tai että hän on sen verran häähuumassa ettei näe kovin selvästi. Tai sitten käy niin kuin monelle muullekin- juhlien uuvuttamana varsinainen hääyötouhu siirtyy tuonnemmaksi. Siitä huolimatta että vakuuttelette toisillenne seuraavana aamuna että ei se mitään, meillä on koko elämä aikaa, alat jo miettiä että oliko naimisiinmeno sittenkään niin hyvä ajatus. Moni meneekin nykyään useamman kerran naimisiin ja pitää joka kerta hulppeat juhlat. Matti Nykänenkin taitaa olla naimissa jo kuudetta kertaa.

Selluliittisi riemastuu alusvaateliikkeessä, se suorastaan kirkuu. Sen mielestä ei ole vielä riittävän noloa että myyjä pyörii rintojesi ympärillä kun hai surffareiden keskellä. Miss Suomelta näyttävä myyjätär katselee sinua kuin maaseutupitäjän näyttelyyn tuotua eläintä, pyytää sinua nostamaan rintojasi niin että saa mitan niiden alta ja toki myös päältä. Mittaamisen jälkeen reväyttää verhon suurieleisesti auki, niin että jäät kirjaimellisesti housut kintuissa paistattelemaan päivää selluliittiesi kanssa – kun kauppa on täynnä ystävänpäivälahjoja ostavia miehiä. Selluliittisi suorastaan kiehuvat, kuplivat, kuhisevat onnesta. Ne näkivät ja valon ja moni näki ne. Muutoinhan yrität piilotella niitä viimeiseen saakka.

Näytät melko naurettavalta sovitettavat stringit mummokalsareittesi päällä, myyjä kun vaati sinua sovittamaan saman sarjan alushousuja, jotka maksavat 89 euroa (ja tuntuvat erittän ikävältä takamuksessa). Mietit jälleen kerran miksi ylipäätään olet alusvaateliikkeessä kun HenkkaMaukassa voisit hoitaa homman ihan itse ja paljon halvemmalla – kunnes muistat että kaikki alle 100 euron rintaliivien materiaalit hiertää ja aiheuttaa kummallisia kutinoita.
Stringejä ei muuten ole suunniteltu selluliittipyllyille. En kyllä tiedä kenelle ne on suunniteltu ylipäätään. Jos pitkä (huom. pitkällä tarkoitan että helma viistää maata) juhlamekon kangas ei kestä alushousujen rajoja, on huomattavasti miellyttävämpää juhlia ilman pöksyjä, kuin ärsyttävä naru pyrstössä. Voi olla että miehesikin pitää ajatuksesta, varsinkin kun kerrot asiasta hiljaa korvaan supattaen…

Selluliitti pilaa juhannusjuhlat ellei räntäsade ole ehtinyt ensin. Kun kesämekon helma on heiluva ja illan lempeässä tuulessa sivuhalkio paljastaa tangon taivutuksissa enemmän kuin olisi ehkä syytäkään. Appelsiini on kaunista katseltavaa tähän röpöläiseen, aineenvaihduntahäiriö-rasvakertymä- tännekö ne kaikki suklaat ovat kertyneet – appelsiini-ihoon verrattuna. Selluliittia on laihoilla, lihavilla ja lähes kaikilla siltä välillä. Ja onpa sitä kai joskus miehilläkin, vaikka yleisesti ottaen kyse on naisten vaivasta. Perintötekijöilläkin lienee osuutta asiaan.

Selluliitin kertyminen on hyvin yksilöllistä ja kikkoja sen karistamiseen on varmasti yhtä monia kuin kesäksi kuntoon – kampanjoita.

Omalla kohdallani jalkani tuntuvat usein tukkoisilta. Siitä huolimatta kuinka paljon liikun, juon, venyttelen ja kuinka terveellisesti tai en – syön. Tukkoisuuteen en ole keksinyt vielä logiikkaa, mutta on selvää että aineenvaihdunta jaloissani ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Minulla on skolioosi, alaselkäni on määritelty lääkärin ja fysioterapeutin toimesta “ylijäykäksi”, pari rintarangan nikamaa on kroonisesti lukossa, niskassa on ahtauma, olkapäässä kuluma, toinen si-nivel vähän välilä lukossa – ei liene ihme jos jalatkaan ei aina toimi ihan niin kuin keijukaisella kevättansseissa.

Selluliittiä kertyy selvästi heti enemmän jos syön lisättyä sokeria (hedelmät eivät vaikuta, eikä pari palaa suklaata silloin tällöin). Karkkipussi tai suklaalevy saa selluliittini kiljumaan onnesta ja suorastaan kuulen miten rasvasolut avautuvat vastaanottamaan uusia tulokkaita. Yksi karkkipussi vuodessa on asia erikseen, mutta jos sen syö pari kertaa viikossa, ei hyvä. Sama koskee alkoholia.

En juurikaan syö rasvaista ruokaa (tosin ahmin avokadoja ja pähkinöitä, sekä käytän paljon oliiviöljyä), joten en osaa sanoa mikä on ruoan rasvan vaikutus omalla kohdallani.

Veden juominen vaikuttaa ehkä kaikista eniten. Koska kyse on aineenvaihduntaan liittyvästä seikasta, on luonnollista että nesteen määrä vaikuttaa. Vähintään 2 litraa vettä päivässä (kuitenkaan liioittelematta) pitää kehon tyytyväisenä.

Kävely, kevyt hölkkä, lihaskuntoharjoittelu, jooga, venyttely, istumattomuus = monipuolinen liikunta. Rasvaa polttava liikunta ja lihaksia voimistava harjoittelu, höystettynä parilla pitkällä yinjoogaharjoituksella viikossa pitää kesänaisen vihollisen poissa tai ainakin suhteellisen helposti kohdattavana vihamiehenä.
Lempeä kuivaharjaus, hieronta ja ihon hoito toimivat loistavana tukena taistelussa tätä sapekasta vihollista vastaan.

Tunteet, ajatukset, hengittäminen.
Rohkenen väittää että yksi selluliitin suurimmista aiheuttajista on hengittämättömyys – hapen ja pranan puute.
Niistä syntyy varsinainen noidankehä, varsinkin kun keitosta hämmenetään vielä stressillä, negatiivisella minäkuvalla ja jatkuvalla kiireellä.

Siis hengitä. Hengitä. Hengitä iloa, valoa, rauhaa ja rakkautta. Selluliittiin voi käyttää samaa ajatusta kuin sen kaveriin, salakavalasti vatsan kohdalla kertyvää pehmeyteen. Helli sitä, se on osa sinua.

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s